![]() |
![]() |
På svenska In English |
|
Täydennyskoulutusapurahat aikuiskoulutushenkilöstölle
Täydennyskoulutuksen tavoitteena on osallistujan opetus-, ohjaus-, neuvonta- tai johtamistaitojen kehittäminen ja elinikäisen oppimisen laadun parantaminen Euroopassa.
Muuhun kuin kurssimuotoiseen täydennyskoulutukseen, esim. job shadowing -jaksolle ja konferensseihin, voi hakea tukea Vierailut ja vaihdot -toiminnosta.
Kaikki aikuiskoulutuksen parissa työskentelevät ovat hakukelpoisiaTukea voivat hakea niin formaalin, nonformaalin kuin informaalin aikuiskoulutuksen parissa työskentelevät, kuten
Työ voi olla kokopäiväistä tai osa-aikaista. Myös tuntiopettajat ja vapaaehtoiset sekä työttömänä olevat tai tällä hetkellä muissa tehtävissä toimivat aikuiskoulutuksen ammattilaiset voivat hakea apurahaa, jos he suunnittelevat siirtymistä tai palaamista aikuiskoulutustehtäviin.
Yleisenä edellytyksenä on, että hakija on joko Suomen kansalainen tai hän työskentelee tai asuu Suomessa (oleskelulupa).
Katso Grundtvig-ohjelman pääsivulta, mitkä organisaatiot voivat osallistua!
Kurssin aihepiirin tulee liittyä hakijan tehtäviin aikuiskoulutuksessaTeemana voi olla esim.:
Suosituimpia kurssien aiheita ovat kielten opetus (kielten opettajille suunnatut kurssit), eurooppalaisten projektien hallinta ja verkostoituminen, kulttuurien välinen vuorovaikutus, tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa sekä aktiivinen kansalaisuus.
Kieltenopettajat voivat hakea apurahaa kursseihin, joilla käsitellään nimenomaan kielten opettamisen pedagogiikkaa ja menetelmiä.
Ammatillisessa aikuiskoulutuksessa työskentelevät voivat hakea täydennyskoulutusapurahaa ammattiopintojen yleissivistävän koulutuksen täydennyskoulutukseen (esim. kulttuurienvälinen vuorovaikutus, tietotekniikka, uudet opetusmenetelmät, laatutyö ja johtaminen). Tukea ei voi saada ammatillisten aineiden täydennyskoulutukseen. Puhtaasti kielten opiskeluun tukea voi saada vain seuraavissa tapauksissa:
Kursseja löytyy eurooppalaisesta kurssitietokannastaComenius- ja Grundtvig-ohjelmien yhteisessä tietokannassa on satoja kansallisten toimistojen hyväksymiä kursseja. Jos tietokannasta ei löydy hakijan tarpeita vastaavaa koulutusta, voi apurahaa hakea muillekin kursseille. Kurssin tulee aina kestää vähintään 5 päivää ja sillä tulee olla osallistujia useista Euroopan maista.
Comenius/Grundtvig-kurssitietokantaKansalliset painopisteet 2010
Hakemusten laadullisessa arvioinnissa saa lisäpisteitä kansallisista prioriteeteista, jotka ovat 2010
Jo yhden painopisteen täyttyessä hakemus voi saada maksimiprioriteettipisteet. Miten haetaan?Täydennyskoulutusapurahaa haetaan Suomessa CIMOsta.
Jos kurssille haetaan ryhmässä, on jokaisen täytettävä hakulomake yksilöllisesti. Hakemusten arviointi suoritetaan aina yksilökohtaisesti. Kansallinen toimisto CIMO voi rajoittaa samasta organisaatiosta hyväksyttävien hakemusten sekä samalle kurssille hyväksyttävien suomalaisten määrää.
Valinnoissa etusijalla ovat hakijat, jotka eivät ole saaneet apurahaa viimeisten kahden vuoden aikana. Tutustu ennen hakemuksen täyttämistä hakuohjeeseen, josta löytyy tarkempia tietoja hakuprosessista sekä ohjeet sähköisen hakulomakkeen täyttämiseen ja hakemuksen jättämiseen. Hakuohje 2010 (pdf) Hakulomake 2010 (pdf)(Vuoden 2010 hakulomake on sähköinen, pdf-muodossa oleva lomake, joka vaatii toimiakseen Adobe Reader -ohjelman version 8.1 tai uudemman. Ennen lomakkeen täyttämistä lue hakuohje 2010.)
2010 hakuajat
Lisätietoja: Riika Väliahde, puh. 0207 868584 tai grundtvig(at)cimo.fi
Linkit
[Päivitetty 11.3.2010 | RV]
Tätä verkkopalvelua on tuettu EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelmasta. Komissio ei vastaa palvelun sisällöstä. |
||||||||||||