Alfa - EU ja Latinalainen Amerikka
Alfa on Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välinen korkea-asteen koulutukselle suunnattu yhteistyöohjelma, joka edistää osapuolten välistä korkeakoulujen verkostoitumista ja kokemusten vaihtoa.
Partnereina hankkeessa voivat toimia myös aikuis- ja täydennyskoulutuskeskukset, yksityiset yritykset ja julkisen sektorin laitokset, mutta ne eivät kuulu rahoituksen piiriin.
Hankkeiden kesto on 2-3 vuotta. Ohjelmassa kiinnitetään erityisesti huomiota sosiaaliseen koheesioon partnerimaissa, epäedullisessa asemassa olevien ryhmien sekä köyhimpien maiden tukemiseen.
Alfa-ohjelmasta rahoitetaan kahdentyyppisiä hankkeita:
Yhteishankkeet
Yhteishankkeissa vähintään kuusi korkeakoulua (neljä Latinalaisesta Amerikasta ja kaksi EU:sta) jakaa kokemuksia ja tukee Latinalaisen Amerikan korkeakouluja hyvien käytäntöjen käyttöönottamisessa. Tavoitteena on mm. parantaa epäedullisessa asemassa olevien ryhmien ja vähemmistöjen pääsyä korkeakoulutuksen piiriin, tukea alhaisesta HDI:stä (Inhimillisen kehityksen indeksi) kärsiviä maita tai vahvistaa korkeakoulutuksen ja yritys- ja julkisen sektorin sekä työelämän kanssa.
Rakennehankkeet
Rakennehankkeisiin tulee osallistua korkeakouluja vähintään 12 Latinalaisen Amerikan maasta ja 4 EU-maasta. Hankkeissa tähdätään laajempiin alueellisiin vaikutuksiin, ja hankkeiden tarkoituksena on kehittää keinoja korkeakoulujärjestelmien modernisaation, uudistusten ja keskinäisen harmonisoinnin tukemiseksi Latinalaisen Amerikan maissa.
Liikkuvuuden rooli Alfa-hankkeissa on vähentynyt, ja opiskelija- ja henkilökuntaliikkuvuutta rahoitetaan nyt pääosin Euroopan Unionin Erasmus Mundus-ohjelmasta (erityisesti nk. Action 2/Partnerships). Hankkeisiin voi kuitenkin sisältyä myös pienimuotoista (erityisesti hallinnollisen henkilökunnan) liikkuvuutta.
|
Kenelle ohjelma on tarkoitettu?
Ohjelma on kohdistettu korkeakoulujen opetuksesta ja hallinnosta vastaaville toimijoille. Hankkeisiin sisältyy liikkuvuusapurahoja vain perustelluissa tapauksissa, ja ne on tarkoitettu etupäässä hankkeissa toimivalle hallintohenkilökunnalle ja opiskelijoiden lyhytaikaiseen vaihtoon.
|
Kuka voi hakea?
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut EU:n jäsenvaltioista ja 18 Latinalaisen Amerikan maasta (Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Costa Rica, Kuuba, Ecuador, El Salvador, Guatemala, Honduras, Meksiko, Nicaragua, Panama, Peru, Uruguay ja Venezuela).
Alfa III-ohjelmassa on kännistynyt uusi hakukierros.
Hakuaika päättyy 25.6.2010.
|
Euroopan komission Alfa-sivut
|
|
|
[Päivitetty 13.4.2010 | PP]
|
Tätä verkkopalvelua on tuettu EU:n Sokrates-ohjelmasta. Komissio ei vastaa palvelun sisällöstä.
|
|
|
|
|
|