![]() |
![]() |
På svenska In English |
Erasmus Mundus
Erasmus Mundus -ohjelman tarkoituksena on kehittää eurooppalaista korkeakoulutusta, lisätä eurooppalaisen koulutusalueen houkuttelevuutta maailmanlaajuisesti ja edistää kulttuurienvälistä dialogia etenkin kolmansien maiden kanssa. Uusi ohjelmakausi 2009-2013Erasmus Mundus -ohjelman edellinen vaihe kesti viisi vuotta (2004-2008). Ohjelmakauden aikana Erasmus Mundus rahoitti yhteensä 103 maisteriohjelmaa ja apurahoja myönnettiin noin 7300 (opiskelijoille yli 6000 ja opettajille yli 1000 apurahaa). Uuden Erasmus Mundus -ohjelman kesto on viisi vuotta (2009-2013), ja sen arvioitu budjetti on lähes miljardi euroa. Koko ohjelmakauden aikana Erasmus Munduksesta on tarkoitus tukea yhteensä 150 maisteriohjelmaa ja 35 tohtorinkoulutusohjelmaa. Lisäksi näihin osallistumiseen myönnetään huomattavia apurahoja. Koko ohjelmakaudella on aikomus myöntää apuraha noin 5300 Euroopan ulkopuolelta saapuvalle ja 3400 eurooppalaiselle opiskelijalle. Tohtorikoulutettaville on myönnetään noin 770 apurahaa ja eurooppalaisille ja Euroopan ulkopuolelta tuleville opettajille yhteensä noin 3800 apurahaa. Uudella ohjelmakaudella tuetaan myös n. 100 kumppanuutta eurooppalaisten ja kolmansien maiden korkeakoulujen välillä sekä noin 100 eurooppalaisen korkeakoulutuksen markkinointihanketta. [Päivitetty 12.8.2010 | PP]
|
||