Organisaatio Palvelut ja yhteystiedot Lomakkeet Julkaisut ja tilastot Mediapalvelu Kirjaudu
På svenska
In English
maailmalle.net
[ Etusivu: | Nordplus-ohjelmat | Nordplus Korkeakoulutus ]
 

Nordplus Korkeakoulutus

Nordplus

Liikkuvuutta, kehittämishankkeita ja verkostoja Pohjoismaissa ja Baltiassa 2008-2011

Nordplus Korkeakoulutus on Pohjoismaiden ministerineuvoston Nordplus-puiteohjelman sektoriohjelma. Ohjelma tukee liikkuvuutta, hankkeita ja verkostotoimintaa korkeakoulutuksen alalla Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Ohjelman tavoitteena on luoda yhteistyötä ohjelmaan osallistuvien maiden oppilaitosten välillä vaihtojen, kokemuksien, hyvien käytäntöjen sekä innovatiivisten tulosten kautta. Ohjelma tukee myös korkeakoulujen ja muiden korkeakoulutuksen alalla toimivien organisaatioiden välistä yhteistyötä.
 

Kenelle ohjelma on tarkoitettu?

Ohjelman kohderyhmänä ovat osallistujamaiden korkeakoulut mukaan lukien opiskelijat, opettajat ja korkeakoulun henkilökunta sekä eri julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatiot.

Ohjelmaan osallistuvat kaikki Pohjoismaat itsehallintoalueet mukaanlukien ja Baltian maat. Nordplus-tukea myönnetään toimintoihin, jotka toteutetaan yhdessä tai useammassa kahdeksasta osallistujamaasta.

Mihin voi hakea tukea?

Nordplus tukee opiskelija- ja opettajaliikkuvuutta, intensiivikursseja, yhteisiä opinto-ohjelmia sekä kehittämishankkeita (esim. opintosuunnitelmien kehittäminen) sekä verkostojen perustamista ja kehittämistä.

Opiskelija-apurahat

Opiskelijoille, jotka opiskelevat pohjoismaisessa tai baltialaisessa korkeakoulussa voidaan myöntää 1-12 kuukauden apuraha kokopäiväopintoja tai harjoittelua varten toisessa pohjoismaassa tai Baltian maassa. Opinnot ja harjoittelujakso on luettava täysimääräisesti hyväksi opiskelijan tutkintoon kotikorkeakoulussa. Apurahan lisäksi voidaan myöntää matkatukea. Lisäksi opiskelijoiden on mahdollista saada tukea alle kuukauden kestävään vaihtoon, ns. expressliikkuvuuteen.

Opettaja-apurahat

Myös opettajat, jotka työskentelevät pohjoismaisessa tai baltialaisessa korkeakoulussa voivat saada apurahan sekä matka-avustuksen vierailuun toisessa pohjoismaassa tai Baltian maassa. Vierailun tulee kestää vähintään 5 työpäivää tai sisältää vähintään 8 opetustuntia.

Intensiivikurssit

Nordplus myöntää tukea intensiivikursseille, joiden kesto voi vaihdella viikosta kuukauteen ja joihin osallistuu opiskelijoita ja opettajia vähintään kolmesta eri osallistujamaasta. Kurssille osallistumisen tulee sisältyä osaksi tutkintoa. Kurssin tulee olla integroitu osa yhteistyökorkeakoulujen opinto-ohjelmaa sekä kehittää osaamista erityisesti uusilla alueilla.

Yhteiset opinto-ohjelmat

Nordplus Korkeakoulutus tukee yhteisten opinto-ohjelmien kehittämistä. Opinto-ohjelmien tulee johtaa tutkintoon ja ohjelmaan tulee sisältyä liikkuvuutta.

Kehittämishankkeet

Tukea voidaan myöntää innovatiivisille hankkeille, jotka sisältävät erilaisia teemoja, kuten opintosuunnitelmien kehittäminen, laadunvarmistus, tulosten levittäminen ja hyödyntäminen, yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa tai uusien opetusmenetelmien kehittäminen.

Miten haetaan? ARS-button.gif

Hakemusten viimeinen jättöpäivä on vuosittain 1. maaliskuuta. Verkoston/hankkeen koordinaattori vastaa hakemuksesta, joka lähetetään sähköisesti Nordplus-toimistojen web-sivuilta löytyvän ARS järjestelmän kautta (Application and Reporting System).

Raportointi

Vuonna 2009 myönnetyt Nordplus apurahat tulee raportoida 1.11.2010 mennessä. Raportointi tehdään sähköisen haku- ja raportointiärjestelmän (ARS) kautta. Tarkemmat ohjeet raportoinnista julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja

Korkeakoulujen Nordplus-yhdyshenkilöiltä saat tarkempia lisätietoja opiskelijoiden ja opettajien haettavissa olevista Nordplus-apurahoista.

CIMOssa lisätietoja ohjelmasta antavat vastaava asiantuntija Kenneth Lundin ja ohjelmakoordinaattori Kristina Savikurki. Sähköpostiosoitteet muodostetaan tyyliin etunimi.sukunimi@cimo.fi.

Sähköpostilista ohjelmatiedotukseen

Keskustelu- ja tiedostusfoorumi (sähköpostilista) Suomessa Nordplus-ohjelman parissa toimiville henkilöille:


Liittymislomake



Linkit

Lisätietoja yhteistutkintojen suunnittelusta ja toteuttamisesta (Opetushallituksen verkkopalvelu)
2008
Vuosikertomus 2008
Liikkuvuus 2007/08
Liikkuvuusluvut 2007/08 maittain
Intensiivikurssit 2007/08

2009

2009 tukea saaneet verkostot
Hakujulistus 2009
Nordplus rules in brief
Bekräftelse/lärare
Bekräftelse/Student
Confirmation/Teacher
Confirmation/Student

2010

Granted networks 2010







norden_pieni.jpg

[Päivitetty 20.8.2010 | KS]