![]() |
![]() |
På svenska In English |
|
Nuorten ryhmätapaamiset
Nuorten ryhmätapaamisessa 13-25-vuotiaat nuoret eri maista suunnittelevat yhdessä projektin heitä kiinnostavan aiheen ympärille. Nuoret asettavat ryhmätapaamiselleen tavoitteet, ideoivat ryhmätapaamisen sisällön ja toteuttavat sen vapaa-ajallaan.
Ryhmätapaamishankkeen kesto voi olla enintään 15 kuukautta. Kausi sisältää hankkeen valmistelun, toteutuksen, arvioinnin sekä tulosten levittämistoimet. Itse tapaaminen kestää 6-21 päivää, matkapäivät pois luettuina. Ryhmätapaamisissa osallistujia on 16 - 60, ryhmänvetäjät lasketaan erikseen.
Ryhmätapaamishankkeet perustuvat kansainväliseen yhteistyöhön ja nuorten aktiiviseen osallistumiseen. Kumppanit suunnittelevat toiminnan tasa-arvoisessa yhteistyössä ja kaikki antavat oman panoksensa hankkeen totuttamisessa, mutta myös heitä yhdistäviä eurooppalaisia arvoja, asenteita ja mahdollisuuksia. Nuoret oppivat toinen toisiltaan yhteistyön kautta.
Nuorten ryhmätapaamiset ovat myös erityisen toimiva työkalu muita heikommassa asemassa olevien nuorten parissa toimiville. Ryhmätapaamisten avulla voi myös aktivoida paikallisyhteisöjä.
Ryhmätapaamiset voivat olla kahden-, kolmen- tai monenvälisiä. Kahdenvälisiä hankkeita suositellaan erityisesti silloin, kun ryhmä toteuttaa ensimmäistä kertaa kansainvälisen hankkeen tai kun toimintaan osallistuvat sellaiset pienet ja paikalliset järjestöt, joilla ei ole aiempaa kansainvälistä kokemusta.
[Päivitetty 13.1.2010 | MU] |
||||||||||||||||||||||||||