Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

Ajankohtaista

29.05.2015

AmmatillisE+n kesäpäivät 2015


CIMOn ammatillisen koulutuksen yksikkö järjestää tänä vuonna AmmatillisE+n kesäpäivät Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa 2.-3.6.2015. Kesäpäivien teemana on Minä vaikuttajana – mahdollisuuteni organisaation kansainvälisyyden kehittäjänä, jonka tavoitteena on tuoda esiin vaikutusmahdollisuuksia, joita hankeosaajilla on kansainvälisyyden kehittyjänä omissa organisaatioissaan ja miten voisimme tukea toisiamme työtämme tehdessä.

Kesäpäivien ohjelma

2.6.2015

Tervetulosanat

Roolini organisaation kehittäjänä

EPALE ePlatform for Adult Learning in Europe

3.6.2015

Liikkuvuushankkeiden työpaja: Keskustelua liikkuvuusjaksolle valmistautumisesta

Kumppanuushankkeiden työpaja: keskustelua hanketyön vaikuttavuudesta