Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

Ajankohtaista

27.11.2013

Ammatillisen koulutuksen Erasmus+ -infotilaisuudet

Cimon ammatillisen koulutuksen yksikkö järjesti marraskuussa 2013 kolme Erasmus+ -infotilaisuutta. Tilaisuudet järjestettiin Tampereella 22.11.2013, Oulussa 25.11.2013 ja Kuopiossa 28.11.2013.

Tilaisuuksissa käsiteltiin Erasmus+ -ohjelmaa yleisesti sekä esiteltiin, millaisia mahdollisuuksia ammatillisella koulutuksella on uudessa ohjelmassa. Tilaisuuksissa kerrottiin myös ammatillisen koulutuksen kansainvälisistä hankkeista sekä keskusteltiin ja ideoitiin, miten uutta ohjelmaa voi hyödyntää oman organisaation kehittämisessä.

Infotilaisuuksien yhteiset materiaalit

Alueiden esimerkit

Vuoden 2014 alusta käynnistyvä Erasmus+ yhdistää nykyiset EU:n Elinikäisen oppimisen ohjelman (LLP), EU:n ulkopuolisten maiden kanssa tehtävää korkeakoulutusyhteistyötä tukevat ohjelmat sekä Youth in Action -nuorisotoimintaohjelman. Mukana on ensimmäistä kertaa myös liikunta-ala. Uusi ohjelma takaa jatkuvuuden eurooppalaiselle koulutus- ja nuorisoyhteistyölle.