Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

25.05.2016

Hallituksen esitys uudesta virastosta eduskuntaan

Uuden viraston valmistelu etenee: valtioneuvosto antoi torstaina 19.5. eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi uudesta virastosta, johon CIMO ja Opetushallitus yhdistetään. Uusi virasto aloittaa toimintansa vuoden 2017 alusta ja sen nimeksi tulee Opetushallitus.

Virastojen yhdistäminen on osa valtion keskushallinnon uudistamista. Uusi virasto jatkaa CIMOn ja Opetushallituksen nykyisten tehtävien hoitamista. Yhdistämisellä haetaan synergiaetuja, kun kahden viraston vahvuudet ja osaamisalueet saadaan samaan organisaatioon.

Nykyinen Opetushallitus on opetuksen kehittämisvirasto, jonka toimiala kattaa varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön sekä taiteen perusopetuksen. Lisäksi virasto hoitaa monia yhteishakuun ja opiskelijavalintoihin, kieli- ja kääntäjätutkintoihin sekä tutkintojen tunnustamiseen ja vertailuun liittyviä tehtäviä.

CIMO on asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka edistää kansainvälistymistä yleissivistävän, ammatillisen, korkea- ja aikuiskoulutuksen sektoreilla sekä nuoriso- ja kulttuurialoilla ja koko kansalaisyhteiskunnassa. CIMO mm. koordinoi harjoittelu-, vaihto- ja apurahaohjelmia ja vastaa EU-ohjelmien toimeenpanosta ja tiedottamisesta Suomessa. Lisäksi CIMO tukee Suomen kielen ja kulttuurin opetusta ulkomaisissa yliopistoissa ja tekee suomalaista koulutusta tunnetuksi maailmalla.

Yhdistäminen tehdään tilanteessa, jossa nykyisten virastojen rahoitus vähenee merkittävästi. Julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa hallituksen päätöksessä arvioidaan virastojen yhteenlaskettujen määrärahojen vähenevän 30,1 miljoonasta eurosta 27,4 miljoonaan vuoteen 2019 mennessä. Valtion budjetista tulevien määrärahojen osuus on CIMOn kokonaisrahoituksesta noin 25 % eli valtaosa rahoituksesta tulee sen ulkopuolelta. Suurin rahoittaja on Euroopan unioni, jonka osuus on 57 %.

CIMOn ja Opetushallituksen henkilöstö siirtyy uuden viraston palvelukseen. CIMOlaisten palvelussuhde muuttuu työsopimussuhteesta virkasuhteeksi.

Hallituksen esitys on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmässä, jossa ovat ministeriön virkamiesten lisäksi olleet virastojen ja henkilöstöjärjestöjen edustajat. Lausunnoissa ilmaistiin laaja kannatus uuden viraston perustamisesta.

(25.5.2016 | TL)