Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

26.02.2014

Kolme Nordic Master -ohjelmaa saa rahoitusta

Pohjoismaiden ministerineuvosto päätti tammikuussa rahoittaa kolmea Nordic Master -ohjelmaa. Näistä kahdessa on mukana Aalto-yliopisto Suomesta.

Tähän ohjelman pilottivaiheen viimeiseen hakukierrokseen osallistui yhteensä 11 konsortiota, joissa monessa oli myös suomalaisia korkeakouluja mukana.

Hyväksytyiksi tulivat Joint Nordic Master in Cultural Leadership sekä Glass Design ja Nordic Master in Cold Climate Engineering, joissa Aalto-yliopisto Suomesta on mukana partnerina.

Ohjelman vakinaistamista kaavaillaan

Ohjelma on tähän saakka rahoitettu hankevaroin mutta nyt ministerineuvosto suunnittelee sen vakinaistamista. Vakinaistamista on esittänyt ministerineuvoston asettama työkomitea, joka mm. ehdottaa, että vähintään kolme maisteriohjelmaa rahoitettaisiin vuosittain enintään puolellatoista miljoonalla Tanskan kruunulla (noin 200 000 euroa). Virkamieskomitean huhtikuun kokouksessa on tarkoitus päättää ohjelman budjetista ja hallintorahoista. Vaikka lopullista päätöstä ohjelman vakinaistamisesta ei vielä ole, on ministerineuvosto kuitenkin valinnut ohjelman hallinnoijan tarjouskilpailun perusteella. Jos ohjelmasta saadaan lopullinen päätös, CIMO tulee vastaamaan ohjelman toimeenpanosta elokuun 2014 alusta. Ensimmäinen haku on suunnitteilla vuodelle 2015.

Lue lisää

Uutinen (ruotsiksi)
Työkomitean raportti (ruotsiksi)
Pohjoismaiden ministerineuvoston verkkopalvelussa

(26.2.2014 / KL)