Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

Ajankohtaista

11.02.2016

Opettajat ilman rajoja parantaa koulutusta kehitysmaissa vapaaehtoisvoimin

Järjestöille suunnattu, ulkoministeriön rahoittama Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisohjelma on uusi lisä CIMOn ohjelmatarjonnassa. Sen kautta rahoitetaan suomalaisten kansalaisjärjestöjen koulutukseen liittyviä projekteja kehitysmaissa. Ohjelmasta myönnetään apurahoja vapaaehtoisen opettajan lähettämiseen ja oleskeluun liittyviin kustannuksiin.

Opettajat ilman rajoja -verkosto (OIR) pyrkii vahvistamaan suomalaisten opettajien ja kasvatusalan ammattilaisten mahdollisuuksia osallistua opetussektorin kehitysyhteistyöhön. Suomalaisen osaamisen tuella tavoitellaan koulutuksen laadun parantamista kehitysmaissa. Vapaaehtoisohjelmaa ohjaa OIR-verkoston ohjausryhmä ja hallinnoijana toimii CIMO.

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisohjelma on suunnattu suomalaisille kansalaisjärjestöille, jotka lähettävät valitsemansa vapaaehtoiset opettajat omiin koulutuksen laadun kehittämiseen liittyviin kehitysyhteistyöhankkeisiinsa.

Mukaan voivat hakea kaikki suomalaiset järjestöt, eivät ainoastaan koulutussektorilla toimivat. Projektin tulee kuitenkin tukea esimerkiksi oppimista ja koulutuksen kehittämistä, koulutuksen laadun parantamista, opettajankoulutusta tai opetusmenetelmien kehitystyötä etelän kumppanimaissa. Järjestöt valitsevat vapaaehtoiset opettajat, jotka Kirkon Ulkomaanapu valmentaa ennen lähtöä. Vapaaehtoisjaksot ovat kestoltaan 3–6 kuukautta, ajoittuen huhti–marraskuun 2016 välille.

Mukana ovat maat, jotka ovat OECD:n määritelmän mukaan kelpoisia julkisen kehitysrahoituksen (Official Development Assistance, ODA) vastaanottamiseen. Valinnoissa etusijalla ovat kuitenkin projektit maissa, joissa on Suomen edustusto.

Vastikään päättyneessä haussa tuli hakemuksia 6 kansalaisjärjestöltä. Vapaaehtoisjaksoja haettiin yhteensä 22. Haettujen jaksojen kestot vaihtelevat kolmen ja kuuden kuukauden välillä. Vapaaehtoisjaksoja haettiin seuraaviin maihin: Nepal, Kambodzha, Myanmar, Sierra Leone, Liberia, Eritrea, Haiti, Tansania ja Somalia. Tästä hausta pystytään rahoittamaan noin 18 vapaaehtoista opettajaa.

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisohjelmaa on voitu aiemmin toteuttaa Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa, ja nyt toiminta laajenee koskemaan myös muita suomalaisia kansalaisjärjestöjä. Tarkoituksena on vuoden 2016 aikana pilotoida ja arvioida hankkeen kiinnostavuutta, relevanssia, toteutettavuutta ja vaikuttavuutta pysyvän toimintamuodon kehittämiseksi.

Lue lisää

Opettajat ilman rajoja -vapaaehtoisohjelmasta CIMOn sivuilla

www.opettajatilmanrajoja.fi
Verkosto opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille Kirkon Ulkomaanavun sivuilla

(11.2.2016 / IK)