Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

26.02.2015

Opiskelijat uskovat Erasmus-vaihtojen hyödyttävän tulevalla työuralla

Opiskelijat ovat Erasmus-vaihtoihinsa erittäin tyytyväisiä, kertoo tuore palautekysely. Lukuvuosi 2013–2014 oli ensimmäinen, jolloin opiskelijoilta kerättiin palautetta uudella lomakkeella.

EU-survey-palautelomake otettiin käyttöön kaikissa ohjelmaan osallistuvissa maissa. Kysely lähetetään jatkossa jokaiselle Erasmus+ -vaihtoon osallistuvalle opiskelijalle.

Palautelomake lanseerattiin lukuvuoden puolessa välissä. Suomalaisista opiskelijoista sen ehti täyttää ja palauttaa yli 3 000 – hieman yli puolet opiskelijavaihdossa olleista (55 %) ja kaksi kolmasosaa (66 %) harjoittelijavaihdossa olleista.

Kaikkiaan Erasmus-opiskelijavaihtoon osallistui 4 338 ja Erasmus-harjoitteluun 1 230 opiskelijaa lukuvuonna 2013–2014.

Opetukseen oltiin tyytyväisiä, hyväksiluku toimii

Suomesta opiskelijavaihtoon lähteneistä 71 % oli erittäin tyytyväisiä ulkomaisten korkeakoulujen kursseihin ja opetuksen tasoon. Myös ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksiluku kotimaiseen tutkintoon näyttäytyy palautteiden valossa erinomaiselta: 90 % vastaajista ilmoitti saavansa opinnot täysmääräisesti hyväksiluettua ja 7 % osittain.

Lähes kaikki opiskelijavaihdossa olleet mielsivät ulkomaanjakson hyödyttävän myös pitkälle valmistumisen jälkeen – peräti 98 % uskoi että vaihtojaksosta on hyötyä tulevaisuuden uralla.

Harjoittelijavaihto innostaa ulkomaille töihin

Erasmus-harjoitteluun oltiin myös pääosin hyvin tyytyväisiä: 91 % vastaajista arvosti harjoittelusta saamaansa työkokemusta ja osaamista ja 80 % uskoi Erasmus-harjoittelusta olevan hyötyä tulevassa työelämässä.

Huomattavaa on, että kaikki vastaajat uskoivat harjoittelukokemuksen auttavan työpaikan saamisessa tulevaisuudessa. Lisäksi valtaosa, 91 %, koki Erasmus-harjoittelun vaikuttaneen positiivisesti ulkomailla työskentelyyn siinä määrin, että pitävät todennäköisenä harkitsevansa ulkomailla työskentelyä valmistumisensa jälkeen.

Opiskelijavaihdossa olleista tyytyväisiä ulkomaanjaksoonsa oli 93 % vastaajista. Harjoittelussa olleista peräti 97 % piti Erasmus-harjoitteluaan joko hyvänä tai erittäin hyvänä kokemuksena.

Myös suomalaiset korkeakoulut saavat opiskelijoilta kiitosta; 95 % vastaajista oli tyytyväisiä kotikorkeakoululta saamaansa tukeen.

Lue lisää

Erasmus+ -ohjelmasta korkeakoulutukselle
Korkeakoulujen Erasmus-liikkuvuus kasvoi maltillisesti (26.2.2015)
Kansainvälisyys kannattaa – tutkitusti! (Erasmus Impact Studyn tuloksista, 24.9.2014)

(26.2.2015 / SL)