Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

11.04.2014

Taitaja2014-kisoissa esillä kansainvälisyys ja verkottuminen yli rajojen

Lahdessa 8.4.-10.4. järjestetty Taitaja2014-tapahtuma keräsi noin 41 000 kävijää. Määrä ylitti järjestäjien odotukset, ja toisena tapahtumapäivänä Lahden messuhallin ulko-ovet jouduttiin jopa sulkemaan kävijämäärän rajoittamiseksi. Taitaja on Suomen mittavin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, jossa noin 400 alle 20-vuotiasta opiskelijaa kilpailee ammattitaidon kansallisista mestaruuksista. Kisoissa tehdään tunnetuksi myös ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyttä, ja mukana lajeissa oli 34 ulkomaalaista kilpailijaa.

Myös CIMOn osastolla riitti vipinää kaikkina kolmena kisapäivänä, kun nuoret ja vähän vanhemmatkin intoutuivat vastaamaan leikkimieliseen nettitestiin ”Millainen kansainvälinen osaaja olet?”. Testin takaa löytyy täyttä asiaa, sillä se pohjautuu CIMOn ja Demos Helsingin selvitykseen ”Piilotettu osaaminen”, joka kartoittaa sitä mitä kaikkea muutakin kuin kielitaitoa kansainvälinen osaaminen pitää sisällään. Testin tavoitteena oli saada tapahtumaan osallistuvat nuoret huomaamaan millaisia työelämässä tarvittavia taitoja ja osaamista kaikenlainen kansainvälinen kokemus antaa. Testin tehneet saivat halutessaan jakaa saamansa tuloksen kuvan kera Instagramissa (#kvosaaja).

CIMOn osasto Taitaja2014-tapahtumassa

Kansainvälinen seminaari veti lähes kolmesataa vierasta

Kansainvälisyys ja verkottuminen yli valtioiden rajojen ovat myös tärkeä osa Taitaja-kilpailua, ja tapahtuman toisena päivänä järjestetty kansainvälinen seminaari ”Work based Learning as a Sustainable Practice in Vocational Education and Training” keräsikin kuulijoiksi lähes kolmesataa kansainvälistä vierasta. Seminaarin ja kansainvälisten vieraiden ohjelman Taitaja2014-tapahtumassa järjestivät yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus, CIMO, Opetushallitus ja Skills Finland. Seminaarin puheenvuoroissa tuli esille se, että taitojen jatkuva kehittäminen ja osaamisperustaisuus ovat oleellisia tämän päivän koulutuksessa ja työelämässä. Myös koulutuksen ja yritysten yhteistyö ja yhteisymmärrys on tärkeää.

Viherrakentamista Taitajissa

Työssäoppiminen ammatillisessa koulutuksessa vähentää nuorisotyöttömyyttä

Euroopan komission koulutuksen, kulttuurin ja urheilun pääosaston johtaja Ms Dana Bachmann kertoi seminaarissa erilaisista tavoista toteuttaa työssäoppimista Euroopassa sekä työssäoppimisen merkityksestä ammatillisen koulutuksen kentällä. Ms Bachmann totesi, että vaikka työssäoppimisen hyödyt nuorisotyöttömyyden vähentämisessä, yritysten innovaatioiden lisäämisessä ja kilpailukyvyn parantamisessa on todettu, niin haasteena on yhä se, ettei työssäoppiminen kuitenkaan vielä ole vakiintunut käytäntö. Suomen nuorisotakuu-mallista voisi hänen mukaansa myös ottaa oppia muualla Euroopassa.

Tee perässä!

Taitaja2014-tapahtuman slogan oli Tee perässä! - tosin sen toteuttaminen käytännössä lienee tavalliselle tapahtumakävijälle hieman haasteellista, niin upeita kilpailutöitä ja –suorituksia nuoret taitajat saivat aikaan. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Turussa, ja silloin nähdään kenties tuloksia myös siitä, miten Erasmus+ -ohjelmaa on toteutettu ammatillisella sektorilla.

Taitaja2014

Taitaja2014

Millainen kansainvälinen osaaja olet? -nettitesti

Piilotettu osaaminen (pdf)

(11.4.2014 / AK & PH)