Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

01.03.2017

Ari-Pekka Leminen kiteyttää: ”Työ kutsuu jatkuvaan oppimiseen”

Erityisasiantuntija Ari-Pekka Leminen, TEM, on tehnyt pitkän työuran työhallinnossa. Näihin vuosiin ammatinvalinnan- ja uraohjauksen saralla mahtuu hänellä henkilöasiakkaiden kohtaamista, yrityspalveluita, kehittämis- ja koulutustehtäviä sekä strategisten linjausten suunnittelua ja toimeenpanoa aluehallinnossa ja ministeriötasolla.

Oma koulutus- ja uravalinta

”Kun pääsin ylioppilaaksi 1970-luvun alussa, oli minulla yhdeksän eri vaihtoehtoa siitä, mihin suuntaan lähteä. Mieluisimmaksi koin lopulta psykologian opinnot Jyväskylän yliopistossa. Opiskeluaikana olin aktiivinen ylioppilaskunnassa ja ainejärjestössä, sillä minua kiinnosti yhteiskunnallinen osallistuminen”, Ari-Pekka muistelee.

Ari-Pekan mukaan yliopisto-opinnot antoivat perusvalmiudet työelämään, mutta vasta käytännön asiakastyö ammatinvalinnan psykologina työuran alussa innosti ottamaan asioita haltuun ja oppimaan uutta. ”Parasta antia läpi koko työelämän on ollut se, että olen saanut toimia tehtävissä, joissa olen voinut vaikuttaa asioihin monin eri tavoin ja viedä niitä yhdessä muiden kanssa eteenpäin.”

Ammatinvalinnanohjauksen asiakastyöstä Ari-Pekan matka työhallinnossa jatkui piiritarkastajan, palvelunkehittäjän, erikoispsykologin, kouluttajan ja maksullisen yrityspalvelutoiminnan tehtävistä työ- ja elinkeinoministeriöön vuoden 2014 alusta.

Urasuunnittelutaitoja tarvitaan entistä enemmän

Maailma muuttuu pirstaleisemmaksi, monimutkaisemmaksi ja utuisemmaksi. Elämme entistä moninaisemmassa, kansainvälisemmässä ja yllätyksellisemmässä maailmassa. Tarvitsemme tietoa, neuvoja ja ohjausta sekä taitoja, joiden avulla voimme suunnistaa muutosten keskellä. Erityisesti tarvitsemme urasuunnittelutaitoja. Jos vielä 1970-luvulla ammatinvalinta nähtiin kerrallisena ratkaisuna, on tuo kaikki kääntynyt päälaelleen 2000-luvulle tultaessa.

”Työ muuttuu aiempaa nopeammin, joskaan se ei koske yhtä voimakkaasti kaikkia toimialoja. Voidaan puhua uudesta työstä ja uusista työmarkkinoista, jotka edellyttävät uusia taitoja. Työelämässä tarvittavat kompetenssit ryhmittyvät uusiksi ja niitä voidaan luonnehtia eri tehtävät, toiminnot ja jopa eri toimialat läpileikkaaviksi kompetensseiksi”, Ari-Pekka sanoo.

Nykyinen työelämä edellyttää kansainvälistä ajattelua ja osaamista. Nuorille tämän päivän työelämä tarjoaa monia mahdollisuuksia, mutta myös isoja haasteita. Jokaisen pitää itse määritellä suhteensa työelämään, mutta ennen kaikkea oppimiseen ja sen oivaltamiseen, että jatkuva itsensä kehittäminen on tätä päivää. Ihmisille työn riittävä haasteellisuus on tärkeää. Muutoksen kautta ihminen saa käyttöönsä myös uutta motivaatiota ja sitoutumista. Sen tueksi tarvitaan usein tiedon ja neuvojen lisäksi asiantuntevaa ohjausta.

Elämä ei etene virtaviivaisesti

Ari-Pekan omalla työuralla kaikkein palkitsevinta ovat olleet asiakaskohtaamiset. ”Osa asiakassuhteista on ollut pitkäkestoisia. On ollut hienoa nähdä, miten ohjauksessa olleet asiakkaat ovat löytäneet itselleen uusia mielekkäitä alkuja ja suuntia. Ne ovat olleet todella aitoja kohtaamisia, joista monet ovat säilyneet mielessäni. Henkilökohtainen ohjaus on ollut avainasemassa tuossa työssä.”

Ihmiselämässä on ylä- ja alamäkiä. Sekä yhteiskunnan että kansalaisten olisi hyvä hyväksyä se, että elämä voi välillä heitellä rajustikin. Tulee hetkiä, jolloin mennään kaksi askelta taaksepäin, mutta sitten taas otetaan aimo harppaus eteenpäin.

”Elämänkulut ovat moninaisia. Ohjauksessa tämä pitäisi entistä paremmin kyetä ottamaan huomioon. Ihmistä tulee tarkastella kokonaisuutena. Ihmisen koko elämä on ohjauksessa läsnä ja tämän ihmiset itse ja myös ohjaustyötä tekevät useimmiten ymmärtävätkin. Ei ratkota pelkkää koulutus- tai ammatinvalintaa, vaan niiden vaikutusta ihmisen elämän kokonaisuuteen”, Ari-Pekka korostaa.

”Kaikkikanavaisuus ja digitaalisuus palvelutarjonnassa ovat tätä päivää ja niillä tietyt asiat kyetään ratkaisemaan hyvin. Tiedon tuottamisessa ja välittämisessä tulee hyödyntää virtuaalisuutta ja pelillisyyttä. Arvelen, että kasvokkain tapahtuva ohjaus voi lähiaikoina nähdä uuden tulemisen. Ihminen tarvitsee ihmistä”, Ari-Pekka visioi.

Pohdintaa palvelujärjestelmästä

Ari-Pekka näkee nykyisessä ohjauspalvelujärjestelmässä jännitteitä. ”Tämän ajan palveluote on sellainen, että pyritään nopeasti tekemään asioita, mutta samalla jää puuttumaan pitkän aikavälin suunnitelmallisuus ja vaikuttavuus. Kun ei hetkessä saadakaan tuloksia, kehitetään taas jokin uusi palvelumalli siinä toivossa, että nyt niitä tuloksia tulee. Tämä ei yksilön, eikä yhteiskunnan kannalta johda kestäviin ratkaisuihin.”

Ohjauspalvelutarjonnassa on yhdessä tekeminen hallinnonalojen välillä ja verkostoissa lisääntynyt viime vuosina. Monialaisessa Ohjaamo-toiminnassa toteutuu sopimuksellisuus, aito kumppanuus ja keskinäinen luottamus. Ne ovat perusedellytyksiä paremmalle palvelujärjestelmälle.

”Maakuntauudistus tulee ja se vaikuttaa siihen, miten uraohjauspalveluita jatkossa järjestetään maassamme. On hienoa, mikäli ohjauspalvelut ja monialaiset palvelut saavat maakuntamallissa oman, kehittyvän paikkansa. Yksilöt tarvitsevat näitä palveluita ja yritykset hyötyvät niistä saamalla osaavaa, motivoitunutta ja sitoutunutta työvoimaa”, Ari-Pekka toteaa.

Teksti: Mika Launikari, Opetushallitus/Euroguidance (Ari-Pekka Lemisen haastattelu 10.2.2017)

Kuva: Ari-Pekka Leminen, TEM