Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ammatillisen koulutuksen uutiskirjeet

OPH ja OKM:n yhteiset uutiskirjeet

Tilaa uutiskirje

29.05.2018

Erasmus+ tukee ammatillisen koulutuksen kansainvälistä liikkuvuutta reilulla kuudella miljoonalla eurolla


Ammatillisen koulutuksen toimijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen myönnettiin hakukierroksella 2018 ennätykselliset 6,17 miljoonaa euroa. Erasmus+ ohjelman budjetti on jatkanut kasvua ja tänä vuonna yhteensä 48 ammatillisen koulutuksen organisaatiota tai niistä muodostuvaa verkostoa sai tukea opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuuteen ja voivat näin lähettää ulkomaanjaksoille yhteensä lähes 3 500 henkilöä.

Hankehakemusten laatu oli arvioijien mukaan hyvä ja mukaan oli saatu useita uusiakin toimijoita. Hakijat olivat pääasiassa suuria koulutuskuntayhtymiä, mutta joukkoon mahtui myös pieniä yhden alan ammatillista koulutusta tarjoavia oppilaitoksia. Verkostot olivat yleensä muodostuneet alakohtaisesti tai aiempien yhteistyökumppanuuksien perusteella. Yhteensä 21 kaksivuotista hanketta päätettiin rahoittaa ja niille myönnettiin yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa.

Yhteensä 27 organisaatiota tai verkostoa haki liikkuvuuteen tukea ns. kevennetyllä menettelyllä perustuen Erasmus+ ohjelman liikkuvuusperuskirjaan. Liikkuvuusperuskirjaa voi hakea erikseen ja se myönnetään toimijalle, joka toteuttaa strategisesti suunniteltua pitkäjänteistä ja laadukasta kansainvälistä liikkuvuustoimintaa. Akkreditoiduille toimijoille myönnettiin yhteensä noin 3,9 miljoonaa euroa.

Erasmus+ ohjelman tukea käytetään ammatillisissa oppilaitoksissa organisaation kansainvälistymisen strategiseen kehittämiseen, tarjoaahan liikkuvuustuki mahdollisuuksia lähettää ulkomaille niin opiskelijoita kuin henkilöstäkin. Myönnetty tuki mahdollistaa seuraavina vuosina yhteensä 2 669 opiskelijan ja 795 henkilöstön ulkomaanjaksoa.

Opiskelijaliikkuvuuden piirissä voi lähettää ulkomaille opiskelijoita VALMA-opiskelijoista aikuisiin opiskelijoihin. Ulkomailla voi oppia partnerioppilaitoksen suojissa tapahtuvassa opetuksessa vaikkapa työpajoissa tai ulkomaisilla työpaikoilla. Tämän lisäksi myös vapaa-aikana uudessa ympäristössä tapahtuu oppimista. Arkioppimisen huomioiminen onkin yksi tärkeä tehtävä opiskelijoiden lähtövalmennuksessa. Pitkien 3-12 kuukauden pituisten ulkomaanjaksojen lanseeraaminen ErasmusPro -nimellä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että myös ammatilliset opiskelijat voivat syventää osaamistaan ulkomailla. Hieman yli sata apurahaa myönnettiin ErasmusPro -jaksoille.

Henkilöstön ulkomaanjaksoilla paitsi opettajilla, myös mm. opinto-ohjaajilla, työpaikkaohjaajilla, koulutuspäälliköillä, suunnittelijoilla ja oppilaitosjohdolla on mahdollisuus vahvistaa omaa osaamistaan monipuolisesti. Oppilaitoksen strategisen kehittämisen painopisteiden mukaisesti toteutettuna henkilöstövaihdosta hyötyy osallistujan lisäksi työyhteisö laajemminkin. Vaikuttavat ulkomaanjaksot saavat osallistujan pohtimaan asioita uusista näkökulmista ja antavat ideoita oman työn ja organisaation kehittämiseen. Koko oppiva organisaatio hyötyy kansainvälisestä liikkuvuudesta.

Lisätietoja:

http://www.cimo.fi/ohjelmat/erasmusplus/ammatilliselle_koulutukselle/tuloksia