Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

11.05.2012

Opiskelemaan Japaniin -infotilaisuus

Opiskelemaan Japaniin -infotilaisuuden yleisö kuuntelee Japanin suurlähetystön esitystä. Kuva: Samuli Repo.

Kiinnostus kieleen ja kulttuuriin houkuttelee opiskelemaan Japaniin

CIMOssa järjestettiin huhtikuun lopussa infotilaisuus opiskelemaan hakeutumisesta Japaniin. Infotilaisuudessa kerrottiin mm. Japanin opetusministeriön tarjoamista apurahoista ulkomaisille opiskelijoille sekä kuultiin suomalaisopiskelijan kokemuksia vaihto-opiskeluvuodesta Japanissa. Tilaisuuden runsaslukuisesta osanottajamäärästä voisi päätellä, että alati kasvava mielenkiinto japanilaista kulttuuria kohtaan näkyy myös kiinnostuksena lähteä Japaniin opiskelemaan.

Yksi infotilaisuuden osallistujista oli Niko, kauppatieteellisten aineiden opiskelija Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta. Niko on jo päättänyt lähteä Japaniin opiskelemaan vuodeksi tai pariksi; se, minne ja milloin tarkalleen, on vielä harkinnassa. Infotilaisuuteen hän tuli kuulemaan erityisesti hakeutumisprosessista. Selvitettävää riittää, sillä Japanissa on paljon yliopistoja, joiden taso vaihtelee koulutusohjelmittain.

Vaikka Nikolla on jo vankka kielitaito, niin toiveissa on entistäkin sujuvampi kielen hallinta Japanin-tuliaisina. ”Kiinnostukseni Japaniin ja japanin kieleen sai alkunsa eräästä kirjasta, jonka halusin lukea alkukielellä japaniksi. Sittemmin olen opiskellut japanin kieltä ja kulttuuria myös yliopistossa asti eli innostus on kasvanut vuosien mittaan”, kertaa Niko Japani-kiinnostustaan.

Toiveena tutustuminen paikallisiin

Nikoa eivät houkuttele Tokio tai muut pääkaupunkialueen suurkaupungit, vaan hän on kiinnostunut lähtemään - ainakin japanilaisella mittapuulla mitattuna - hieman pienempään kaupunkiin. Pienemmässä kaupungissa japanilaisten keskuudessa hän uskoo myös kielitaidon kehittyvän paremmin.

”Tässä infossa kuultu esitys vaihtovuodesta Yamagatassa, joka on Tampereen kokoinen kaupunki, vahvisti ajatusta pienemmän kaupungin tarjoamista mahdollisuuksista tutustua paremmin japanilaisiin. Toivon, että kontaktit eivät jäisi ainoastaan toisiin ulkomaalaisiin.”

Katso myös:

Suuntana Japani -opas

Muualla verkossa:

Japanin Suomen-suurlähetystö

(11.5.2012 / AL)