Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

16.05.2016

Vuoden opo Satu Haime: ”Ohjaustyö kansainvälistyy!”

Vuoden opinto-ohjaajaksi 2016 valittu Satu Haime kannustaa kaikkia ohjauksen ammattilaisia rohkeuteen kansainvälisyyteen ja moninaisuuteen liittyvissä ohjaustilanteissa. Hänellä on kokemusten kautta syntynyt vakaa käsitys siitä, että uusista ja itselle vieraista asioista selviää aina, kun niitä ei turhaan arastele. Uuden opettelu ei aina välttämättä ole helppoa ja välillä tulee tehtyä virheitäkin. Sadun ohjenuora kuitenkin on, että ”mokia ei kannata pelätä”.

Oma polku opinto-ohjaajaksi

Satu Haime halusi lapsena kansakoulunopettajaksi ja piti harjoittelumielessä naapurin lapsille koulua kotonaan. Vuosi luokanopettajan työssä sai Sadun kuitenkin muuttamaan mielensä. Hän hakeutui taloustieteen opintoihin, mutta huomasi, ettei myöskään bisneksen tekeminen ollut hänen juttunsa. Nyt hän on opon työssä omasta mielestään täysin oikealla alalla. Sadun työpaikkana on viimeiset viisi vuotta ollut Helsingin kuvataidelukio. Aiemmin Satu on työskennellyt pitkään yläkoululaisten opona eri kouluissa.

Ohjaustyö on monipuolista

Helsingin kuvataidelukiossa Sadulla on vajaat 300 opiskelijaa ohjattavanaan. Viime viikkoina hänellä on ollut monta isoa ohjauksellista kokonaisuutta työn alla samanaikaisesti: valmistuvien ylioppilaiden seuranta, abiturienttien jatko-opintovalinnat sekä seuraaviin ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumiset. Satu toteaakin, että taloustieteiden opinnoista matkaan tarttui kehittävä työote, josta tällaisina ruuhka-aikoina on hyötyä.

Yläkoulun opona Sadulla oli paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Nyt lukiossa määrä on huomattavasti pienempi. Satu sanookin huomaavansa arjessaan, ettei tarvitse ohjauskeskusteluissa tulkkia yhtä usein kuin aiemmin.

Myöskään henkilökohtaisia tapaamisia opiskelijoiden vanhempien kanssa ei ole niin paljon kuin maahanmuuttajataustaisia oppilaita ohjatessa. Lukiossa korostuu kuitenkin opiskelijoiden oman kielitaidon merkitys. Jos äidinkieli on muu kuin suomi, voi reaaliaineissa kielitaidon taso vaikuttaa myös opintoihin ja niiden etenemiseen.

Opiskelu ulkomailla kiinnostaa nuoria

Lukiosta valmistuvien kanssa Satu miettii säännönmukaisesti myös ulkomaille hakeutumista yhtenä vaihtoehtona. Jo toisen lukiovuoden aikana kaikille kuvataidelukiolaisille pidetään Opiskelemaan ulkomaille -oppitunti osana opokurssia. Tällä tunnilla pohjustetaan tutkinto-opiskelua ulkomailla.

Ulkomailla opiskelusta kiinnostuneet asioivat Sadun luona abivuonna ja hakevat apua mm. opiskelupaikan valintaan, hakulomakkeiden täyttämiseen tai muihin käytännön asioihin. Esimerkiksi brittiläisiin yliopistoihin hakeutuville Satu pitää opokollegansa kanssa pienryhmäohjauksia, joissa täytetään yhdessä UCAS-hakemuksia.

Britannian lisäksi myös Aasia kohdealueena kiinnostaa. Sadun kokemusten mukaan opiskelumaina nousussa ovat mm. Korea ja Japani. Kuvataidelukiolaisten ykköskohde on viime vuosina ollut opiskelijaystävällinen Skotlanti. Yhä useammat lukiolaiset pohtivat myös ulkomaille jäämistä opiskelujen jälkeenkin, joskin monet palaavat myös maisteriopintoihin Suomeen.

CIMOn palvelut hyödyllisiä

Satu kiittelee CIMOn Maailmalle.net -palvelua pelastuksekseen ja käyttääkin sitä ahkerasti työvälineenä. Sadun ohjausotteeseen kuuluu myös opiskelijan vastuuttaminen omista valinnoistaan: ulkomaille hakeuduttaessa tämä voi saada hyvin konkreettisia muotoja, kuten korkeakoulujen hakusivujen tekstien kääntämistä opiskelijan itsensä toimesta.

Satu hyödyntää myös omia verkostojaan ohjaustyössä. Varsinkin ulkomaille hakeutuvat voivat saada arvokasta apua aiemmin samassa korkeakoulussa opiskelleelta kuvataidelukiolaiselta. Verkostojen rakentamiseen Satu kannustaa myös omia, nykyisiä opiskelijoitaan.

Teksti: Miika Kekki

Kuva: Mari Lehtonen / Taloudellinen tiedotustoimisto TAT