Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

07.10.2014

Ebolasta on tullut CIMOon jonkin verran kyselyitä

Ebola-tilanteesta ja matkustamisesta on tullut jonkin verran kyselyitä CIMOn rahoittamilta korkeakoulujen hankkeilta, joilla on yhteistyötä Länsi-Afrikan maiden kanssa.

Kyselijöitä on ohjattu seuraamaan mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja ulkoasiainministeriön tiedotteita. Osa korkeakouluista on ohjeistanut itse henkilöstöään välttämään matkustamista korkeamman tartuntariskin maihin.

Hankkeiden sopimuksissa on huomioitu force majeure -tilanteet. Muutoksista suunniteltuun toimintaan on sovittu CIMOn ja hankkeiden kesken joustavasti. Tähän mennessä muutamia verkostokokouksia ja intensiivikursseja on siirretty joko myöhempään ajankohtaan tai toiseen maahan.

Yhteistyötä Afrikan maiden kanssa tehdään korkeakoulutuksen kehitysyhteistyöohjelmissa North–South–South ja HEI ICI, jotka molemmat rahoitetaan ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista. Lisäksi Suomessa on yhteensä joitakin kymmeniä tutkinto-opiskelijoita niistä Länsi-Afrikan maista, joissa on ebola-tartuntaa on esiintynyt.

Hyödyllisiä linkkejä

Infektiouutiset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Matkustustiedotteet
Ulkoasiainministeriö

Ebola (englanniksi)
Maailman terveysjärjestö WHO:n sivuilla
CDC:n sivuilla (Centers for Disease Control and Prevention, USA)
ECDC:n sivuilla (European Centre for Disease Prevention and Control)

Lue lisää


North–South–South-ohjelmasta
HEI ICI -ohjelmasta
Tilastoja liikkuvuudesta

(7.10.2014 / VZ)