Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

09.06.2011

Kolmansista maista Kiina ja Intia edelleen suosituimmat harjoittelumaat

Ulkomaille työharjoitteluun vuoden 2011 haussa haki 303 korkeakouluopiskelijaa ja vastavalmistunutta. Kolmasosa hakijoista halusi Kiinaan, toiseksi suosituin kohdemaa oli Intia. CIMOn esivalinnan jälkeen noin 20 % hakemuksista lähettiin eteenpäin ulkomaisille yhteistyökumppaneille.

CIMOn yhteistyökumppanit etsivät esivalituille hakijoille mahdollisimman sopivan, opintoalaan liittyvän harjoittelupaikan. Suurimmalle osalle Intiaan valituista hakijoista paikka onkin jo löytynyt. Suurelle osalle Kiinaan valituista hakijoista löytynee myös harjoittelupaikka kuluvan vuoden aikana.

CIMOn maaohjelmien haku järjestetään vuosittain tammikuussa. Haussa ei ole valmiita paikkoja vaan CIMOn ulkomaiset yhteistyökumppanit etsivät hakijoille sopivia harjoittelupaikkoja EU:n ulkopuolisista maista.

Kiina ja Intia olivat suosituimmat myös vuoden 2010 haussa. Hakemusmäärä kumpaankin maahan nousi edellisestä vuodesta, Kiinan osalta peräti 25 prosenttia.

Seuraava haku järjestetään 23.1.–3.2.2012.

Lue lisää kansainvälisen harjoittelun maaohjelmista

(Julkaistu 9.6.2011/TN&VZ)