Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

11.04.2016

Korkeakoulujen HEI ICI -kehitysyhteistyöohjelman haku aukeaa toukokuussa

Ohjelman haku alkaa toukokuun lopussa ja päättyy syyskuussa. Haun avautuminen siirtyy näin hieman aiemmin ilmoitetusta huhtikuusta. Jaossa on tukea 3-vuotisille hankkeille, joiden toimintakausi on 1.1.2017–31.12.2019.

HEI ICI-ohjelma (Higher Education Institutions Institutional Cooperation Instrument) vahvistaa kehitysmaiden korkeakoulujen tieteenalakohtaista, metodologista ja pedagogista kapasiteettia, hallintoa, laatua, toimintakykyä sekä tutkimusympäristöä.

Ulkoasiainministeriö rahoittaa ohjelman Suomen kehitystyhteistyövaroista. HEI ICI tukee Suomen kehityspolitiikan prioriteettialoja, joita ovat naisten ja tyttöjen aseman vahvistaminen, vakaan ja toimivan yhteiskunnan kehittäminen, energia, vesi ja ruoan kestävä tuotanto sekä yksityissektorin kehittäminen.

Tiedotuspäivä ja hakuneuvonta pidetään Helsingissä Paasitornissa tiistaina 31.5.2016. Tilaisuudesta tiedotetaan lähempänä lisää CIMOn tapahtumakalenterissa ja sähköpostilistoilla.

Lue lisää

Korkeakoulujen kehitysyhteistyöohjelma jatkuu 2016–2018 (10.2.2016)

Infografiikkaa
korkeakoulutuksen kehitysyhteistyöhankkeista
HEI ICI -ohjelmassa | North–South–South-ohjelmassa

Julkaisuja

North–South–South 10 years. A decade of supporting development through academic mobility. CIMO, 2015.

HEIs partnering for development and change. Reflections of the first round of the Finnish HEI ICI programme. Editors Seppo Hölttä, Annica Moore & Elias Pekkola. CIMO & University of Tampere, 2015.