Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

18.06.2014

Nordplus Korkeakoulutus -ohjelma tukee 184 verkostoa

Nordplus-ohjelmakomitea on myöntänyt n. 4,5 miljoonaa euroa korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön lukuvuodeksi 2014–2015. Tuella rahoitetaan opiskelija- ja opettajaliikkuvuutta, intensiivikursseja, kehittämishankkeita, yhteisiä opinto-ohjelmia ja verkostojen muodostamista ja kehittämistä Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tuki myönnetään aina verkostolle.

Ohjelman rahoitus on pitkään pysynyt samalla tasolla ja kilpailu tuesta on kovaa. Tänä vuonna haettiin jälleen lähes kolminkertainen määrä ohjelman budjettiin verrattuna. Tukea haki yhteensä 229 verkostoa, joista 80 %:lle myönnettiin rahoitusta. Tuesta myönnettiin 71 % opiskelija- ja opettajaliikkuvuuteen, loput muihin toimintoihin. Liikkuvuustukea myönnettiin niin monelle kuin mahdollista ja se perustui verkostojen aiempaan tuen käyttöön. Liikkuvuusapurahaa oli tänä vuonna jaossa hieman enemmän, koska sitä palautui edelliseltä ohjelmakaudelta.

Haetusta opiskelija- ja expressliikkuvuudesta suurin osa on opiskelua, alle viidesosa haluaa harjoittelijavaihtoon. Opettajista 77 % hakee vaihtoon opettamaan. Opetusmateriaalien kehittäminen kiinnostaa alle viidesosaa ja opintojen ohjaus sekä työelämäyhteistyö vain harvoja.

Baltian maat, jotka ovat nyt osallistuneet Nordplus-ohjelmaan seitsemän vuoden ajan, vahvistavat osallistumistansa – yli 46 %:ssa hakemuksista oli mukana yksi tai useampi korkeakoulu Baltiasta. Baltian maiden osuus verkostoissa on kasvanut 6 % viime vuodesta ja 15 % vuodesta 2008. Maat ovat vakiinnuttaneet osallistumisensa ja toimivat nyt aktiivisesti sekä koordinaattoreina että eri verkostohankkeista vastaavina.

Yhteisiä opinto-ohjelmia harvassa

Myös tänä vuonna yhteiset opinto-ohjelmat loistivat poissaolollaan. Vain muutama verkosto haki tukea yhteiselle opinto-ohjelmalle tällä hakukierroksella. Syynä on useimmiten lukukausimaksupolitiikka, joka vaihtelee maiden välillä, mutta myös tutkintojen tunnustaminen ja yhteisten tutkintotodistusten myöntäminen, joka koetaan usein monimutkaiseksi. Yhteistutkintoon johtavien ohjelmien järjestäminen koetaankin hyvin vaikeaksi ja tuen saaminen niille epävarmaksi.

Tukea haettiin yhteensä 99 intensiivikurssille, joista 54 sai tukea. Sama intensiivikurssi voi saada tukea kolmena perättäisenä vuonna ja kolmasosa tuetuista kursseista olivat uusintoja. Lähes puolet uusista kursseista sai tukea. Keskimääräinen tukisumma oli 16 300 euroa.

Tänä vuonna haetuista kehittämishankkeista suurin osa käsitti opetussuunnitelmien kehittämistä. Yrittäjyys oli yleinen teema. Yhteensä 16 kehittämishankkeelle 50:stä myönnettiin tukea. Sama kehittämishanke voi saada tukea kolmena perättäisenä vuonna. Seitsemän hanketta sai rahoitusta uusiakseen hankkeensa, loput olivat uusia. Keskimääräinen tukisumma oli 15 100 euroa.

Verkostotukea myönnettiin kuten aiemmin – neljäsosalle 76 tukea hakeneesta verkostosta. Tukea myönnetään verkostojen perustamiseen ja kehittämiseen.

Organisaatiotyyppi ja koulutusala

76 % kaikista verkostojäsenistä on yliopistoja. Viidesosa on ammattikorkeakouluja. Loput osallistuvista organisaatioista on vain muutamia (mm. julkisia organisaatioita ja kansalaisjärjestöjä, tutkimuskeskuksia, esikouluja, yrityksiä, aikuiskoulutuskeskuksia, ammattijärjestöjä ja -kouluja).

Suuria muutoksia koulutusaloissa ei ole tapahtunut vuosien varrella. Aktiivisimmat koulutusalat ovat edelleen yhteiskuntatieteet, yleisimpänä kasvatustieteet (32 hakemusta/23 myönnettyä), humanistiset tieteet (aktiivisin vuonna 2014 on kielitieteet (9/8) sekä lääketiede (terveystieteet) (33/32). Nämä koulutusalat ovat suurimpia sekä hakemusten määrään että haettuun ja myönnettyyn summaan nähden.

Tukea saaneet verkostot löytyvät Nordplusonline-verkkopalvelun uudesta hanketietokannasta

Lue lisää

Nordplus Korkeakoulutus -ohjelmasta

Esteettömyystuesta korkeakoulujen kansainvälisissa vaihto-ohjelmissa

(18.6.2014 / KS)