Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

06.05.2013

North–South–South-haussa heijastui korkeakoulujen kokemus ja hakemusten korkea laatu

Ohjelman kevään 2013 haun apurahoista on tehty päätös. Yhteensä jaettiin 2,15 miljoonaa euroa toimintakaudelle 1.6.2013–31.8.2015.

Ohjelman pääpaino on edelleen liikkuvuudessa, mutta intensiivikursseja rahoitettiin aiempaa enemmän. Uutena toimintamuotona tuettiin lisäksi verkostotoiminnan ja intensiivikurssien tulosten jakamista. Muuttuneinen oleskelulupavaatimusten ja siten kasvaneiden kustannusten takia ohjelmassa saapuville opiskelijoille myönnettiin korkeimpia apurahoja.

17 verkostoa tuetaan, 23 uutta korkeakoulupartneria

Kaikkiaan tukea myönnettiin 17 verkostolle. Hakemuksia tuli 36, kiinnostus oli ammattikorkeakoulujen (19 hakemusta) ja yliopistojen (17 hakemusta) puolella lähes yhtä suurta. Aktiivisimmat hakijat löytyivät sosiaali- ja terveysalalta, jolta saapui yhteensä 14 hakemusta.

Opiskelijaliikkuvuudelle Suomen ja kehitysmaiden välillä myönnettiin tukea yhteensä 299 jaksoa (172 Suomeen saapuvaa, 127 lähtevää), opettajaliikkuvuudelle 149 jaksoa (80 saapuvaa, 69 lähtevää).

Lisäksi rahoitettiin 17 etelässä järjestettävää intensiivikurssia sekä 17 tulosten jakamiseen liittyvää toimenpidettä etelässä, esimerkiksi tilaisuuksia tai kurssimateriaalin kääntämistä paikallisille kielille.

Yhteistyömaat löytyvät enimmäkseen Itä-Afrikasta, mutta hyväksyttyjen verkostojen joukossa on partnereita myöskin Perusta, Vietnamista, Nepalista, Palestiinalaishallinnon alueelta, Malista ja Kirgisiasta.

Kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden toteutuminen keskeinen myöntökriteeri

Hakemukset jaettiin laadullisen arvioinnin perusteella kolmeen laatukategoriaan (highly recommended, recommended ja not recommended). 55 % hakemuksista sijoittui korkeimpaan laatukategoriaan, eikä rahoitus riittänyt tukemaan kaikkia korkealaatuisia verkostoja.

Laadukkaissa hakemuksissa korostuivat tuki Suomen kehityspoliittisen toimenpideohjelman tavoitteille sekä kohdemaiden ja -korkeakoulujen omille strategioille, hyvä hankehallinto, etelän omistajuus ja laaja toiminnan vaikuttavuus.

Seuraava haku avataan lokakuussa 2013, jolloin jaossa on 2 miljoonaa euroa toimintakaudelle 1.6.2014–31.8.2016.

Koko ohjelmakauden 2013–2015 budjetti on 6,2 miljoonaa euroa.

Lisätietoa

North-South-South-ohjelmasta

Lista kevään 2013 haussa hyväksytyistä NSS-verkostoista (pdf englanniksi)

Tilastoja hakukierrokselta (pdf englanniksi)

Arviointikriteereistä hakijan oppaassa (pdf englanniksi)

(6.5.2013 / AS)