Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

08.02.2012

Pohjoismaiseen virkamiesvaihtoon löytyi kiinnostusta vuoden tauon jälkeen

Pohjoismaisia virkamiesvaihdon stipendejä oli mahdollista jälleen hakea vuonna 2011. Ilahduttavaa oli se, että vuoden tauon jälkeen kiinnostuneita hakijoita oli paljon. Stipendejä myönnettiin yhteensä 8 hakijalle.

Pohjoismainen virkamiesvaihto-ohjelma tarjoaa valtionhallinnossa työskenteleville mahdollisuuden lisätä omaa osaamistaan, kielitaitoaan ja oppia hyviä hallintokäytäntöjä työskentelemällä ulkomaisessa organisaatiossa 1–12 kuukauden ajan. Nykyisin suomalaiset voivat lähteä Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Grönlannin ja Färsaarten lisäksi myös Ahvenanmaalle vaihtoon.

Vaihtopaikka on hankittava itse omien tai työnantajan kontaktien kautta. Vaihtoon lähtijä tarvitsee työnantajan puollon eli käytännössä palkallisen virkavapaan vaihdon ajaksi. Vaihto kestää 1–12 kuukautta. Hakuaika on jatkuva.

Verovapaan stipendin määrä nousi

Vuonna 2011 verovapaan stipendin määrää nostettiin, jotta se vastaisi paremmin kaikissa Pohjoismaissa tapahtunutta elinkustannusten nousua. Stipendi on tällä hetkellä 11 000 Tanskan kruunua (noin 1 500 euroa) kuukaudessa, jonka lisäksi hakijat ovat palkallisella virkavapaalla omasta työstään. Myös matkakustannukset vaihtopaikkakunnalle ja takaisin korvataan.

Osallistujat kertovat kokemuksistaan videolla

CIMO teki 2011 yhteistyössä Ruotsin ja Ahvenanmaan kanssa pohjoismaista virkamiesvaihtoa markkinoivan videon, jossa osallistujat kertoivat vaihtokokemuksistaan.

Katso video

Lue lisää

Virkamiesvaihdosta

Pohjoismaiseen virkamiesvaihtoon hakemisesta

(RU&VZ)