Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

08.04.2015

Luovan Euroopan hanketukien tulokset julkaistu - Kaapelitehdas vetämään jättihanketta

EU:n Luova Eurooppa –ohjelman yhteistyöhankkeiden toisen hakukierroksen tulokset on julkaistu. Suomalaisten vetämille hankkeille myönnettiin tukea kuudenneksi eniten Euroopassa, yhteensä 2,16 miljoona euroa.

Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämä iso, kulttuurialan uusiin liiketoimintamalleihin keskittyvä Creative Lenses saa tukea 1,96 miljoonaa euroa. Turun ammattikorkeakoulun pienempi, tilannesidonnaisen taiteen hanke In Public, In Particular saa tukea 200 000 euroa.

Tukea haki 603 hanketta. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 35,3 miljoonaa euroa 64 pienelle yhteistyöhankkeelle (Smaller scale cooperation projects) ja 16 suurelle yhteistyöhankkeelle (Larger scale cooperation projects). Suomalaisten vetämien hankkeiden läpimenoprosentti (29%) oli tällä kierroksella Euroopan korkeimpia.

Suomalaisia järjestäjiä on mukana myös 7 muussa hankkeessa, joista 3 on pieniä ja 4 suuria yhteistyöhankkeita.

Suomalaisten koordinoimat hankkeet:

Suuret hankkeet

  • Creative Lenses (Kiinteistö Oy Kaapelitalo)

Pienet hankkeet

  • In Public, In Particular (Turun ammattikorkeakoulu)

Hankkeet, joissa mukana suomalaisia järjestäjiä:

Suuret hankkeet

  • Urban Heat (Baltic Circle / Q-teatteri)
  • NE©XT Accelerator (Cumulus-verkosto ja Taideyliopisto)
  • Boosting careers of animation young artists with video mapping (Turun ammattikorkeakoulu)
  • Follow the Vikings (Bengtskär Oy)

Pienet hankkeet

  • Circus Arts and Street Arts Circuit (Sirkuksen tiedotuskeskus)
  • Renewable Futures (Aalto-yliopisto)
  • ePublisher (Turun kansainväliset kulttuurimarkkinat)

Lisätietoja:

Yhteistyöhankkeiden hakutulokset EACEAn sivuilla

(8.4.2015/RK)