Blogiarkisto

Aikaisemmin julkaistut blogikirjoitukset löytyvät alla olevasta listauksesta. Pääset takaisin listaukseen blogitekstin alapuolella olevasta Takaisin-painikkeesta.

Vanhemmat blogikirjoitukset

Kommentit ovat tervetulleita!

CIMOn blogia voi kommentoida. Kommentit eivät näy heti, sillä ne tarkistetaan ennen julkaisemista; tarkistaminen tapahtuu arkisin virka-aikana. Kommentit julkaistaan muokkaamattomina. Kommentoinnin tulee noudattaa hyvän nettikäyttäytymisen pelisääntöjä.

CIMOn blogi

Erasmus 25 vuotta -kuvakeseuraa, tulkitsee ja kommentoi tapahtumia ja ilmiöitä CIMOn toimialalla. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä vastaa CIMOn kantaa.

Helmikuussa 2012 blogi keskittyy 25-vuotisjuhliaan viettävään Erasmukseen. Paljon onnea, Erasmus!

Nirppanokasta ei ole Erasmus-opettajaksi

On helppoa kehua ja jopa kiittää kaikenlaista uutta, mitä pitkähkön opettajauran aikana on saanut kokea. En kuitenkaan tarkoita uusia työtiloja tai -välineitä, enkä myöskään esimerkiksi uusia työtovereita, mitkä kaikki sinällään ilahduttavat kokeneenkin opettajan mieltä.

Tarkoitan aivan uudenlaista vaihetta, jonka eteen jouduttiin koto-Suomen korkeakoulumaailmassa kaksi vuosikymmentä sitten Suomen liittyessä Erasmus-yhteistyöhön. En tähän päivään mennessä ole kokenut tämän yhteistyöohjelman varjopuolia. Päinvastoin, se on antanut moneen työpäivään mielenkiintoisia elämyksiä ja kokemuksia, yllätyksiäkin, mutta ei juurikaan pettymyksiä.

No joo, jos oikein hakemalla hakee negatiivisia puolia, löytyyhän niitä; joskus pitkäksi venähtäneitä työpäiviä tai -viikkoja, byrokratiaa haittaamassa sinänsä melko yksinkertaisia juttuja jne. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että tilanteessa kuin tilanteessa pärjää aivan normaalilla tilannevainulla, talonpoikaisjärjellä ja mitä muita ominaisuuksia niitä nyt onkaan meille kaikille jaettu.

Sen sijaan näissä tehtävissä ei oikein onnistu, jos on tottunut tarkkaan laskemaan työtuntejaan tai jos haluaa pitää tiukasti kiinni toimenkuvaan rajatuista tehtävistään. Voi sattua niinkin, että viesteihin vastailua ja muuta eteen tulevaa saa tehdä lomalla ollessaan tai ns. opetuksettomana aikana. Nirppanokat eivät ainakaan hommassa pärjää, ei siis ainakaan Erasmus-opettajana, jos muutenkaan.

Näinkin voi käydä: Eräänä lokakuun aamuna saavuin Helsinki-Vantaan kentälle tarkoituksenani lentää kohti eteläistä Eurooppaa ja pitää vielä alkuillasta sovittu luento. Ensimmäinen takaisku kohtasi terminaalin ala-aulassa huomatessani, että kone oli jo ilmassa. Olin edellisiltana katsonut lähtöajan väärin. Matkatoimiston nopean palvelun avulla pääsin perille ainoastaan hiukan myöhässä. Seuraava takaisku paljastui hotellissa. Ajattelin vaihtaa työasua, mutta kaksi olutpulloa (tuliaisia oman kotikampuksen panimolta) oli räjähtänyt matkalaukussa. Seuraavana päivänä huomasin, ettei Visa-korttini toiminut. Kuvia en matkalla ottanut, kamerakin oli näet lakannut toimimasta.

Taidankin pitkästä aikaa ottaa käteeni Erasmus Rotterdamilaisen merkkiteoksen Tyhmyyden ylistys. Kuinka osuvasti hän kuvaakaan mm. vanhanaikaisia opetusmenetelmiä ja pedantteja nirppanokkaisia opettajia.

Hannu Heinilä

Kirjoittaja työskentelee yliopettajana ja koulutusvastaavana HAMK Mustialan yksikössä. Hän on vastannut yli 20 vuotta oppilaitoksensa kansainvälisistä asioista ja hankkinut omakohtaista kokemusta opettajavaihdosta sekä monien yhteistyöhankkeiden koordinoinnista.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi:   
Kommentti:   
Varmistus: Paljonko on kaksi miinus kaksi?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.