Kuva: Esko Koivisto

Harmittaa hakijan puolesta…

Uusi hakukierros vuodelle 2012 on pyörähtänyt käyntiin, ja sitä myöten niukkuuden jakaminen on taas ajankohtaista. Harmittaa hakijan puolesta, sillä esimerkiksi Leonardo da Vinci -ohjelmassa keskimäärin alle 35 % hakemuksista menee läpi.

CIMOn arvojen mukaista on kohdella asiakkaita tasavertaisesti ja tukea mahdollisimman monen kansainvälistymistä. Emme kuitenkaan pysty rahallisesti vastaamaan valtavaan kysyntään, jonka aktiivinen ammatillisen koulutuksen kenttä meille hakemuksina esittää. Suuret hakemusmäärät tietysti ilahduttavatkin, mutta samalla harmittaa, että mainioita hankkeita jää varojen puutteessa rahoittamatta.

Lisäksi harmittaa se, että toimintaamme rajoittaa tukku komission sääntöjä, kuten liikkuvuuden budjettiosuuden kasvattaminen muiden hanketyyppien kustannuksella. Ei-oota joutuu tarjoamaan muun muassa kumppanuushankehakijoille, joita riittää ovista ja ikkunoista. Mutta sama on ongelma liikkuvuudessakin, jossa kohotettu budjettiosuuskaan ei riitä vastaamaan valtavaan kysyntään.

Aivan erityisen harmissani olen suurten toimijoiden puolesta, sillä he kokevat vääryyttä kumppanuushankkeita koskevien hakemusten määrän rajoittamisesta kahteen per organisaatio. Ilman tätä CIMOn omaa sääntöä kaventuisivat pienten, uusien ja aloittelevien toimijoiden mahdollisuudet saada hankerahoitusta kokeneempien konkareiden korjatessa potin laadukkaammilla hakemuksilla.

Mutta silti, kentän kritiikki osuu ja uppoaa. Vielä kun lisätään soppaan eurooppalainen arviointi- ja budjetointijärjestelmä, jonka ansiosta suuresta maasta pääsee läpi pienemmillä pisteillä kuin pienemmistä, ei voi kun todeta kumppanuushankemaailman olevan kaukana täydellisestä.

Jotta ei menisi aivan valittamiseksi, täytyy sentään todeta, että käytettävissä olevilla Leonardo-rahoilla, reilulla 4 miljoonalla eurolla, saadaan seuraavallakin hakukierroksella rahoitettua lähemmäs 200 todella korkealaatuista liikkuvuus-, kumppanuus ja kehittämishanketta. Ne kehittävät ammatillista koulutusta kansainvälisemmäksi, ja vievät omalta osaltaan kohti aidosti avarakatseisempaa Suomea.

Uusi ohjelmakausikin lähestyy, joten periksi ei anneta! Luvassa on toivon mukaan entistä ehommat valintamenettelyt ja linjakkaammat hanketyypit. Ehkä jopa enemmän rahaakin ammatillisen koulutuksen kehittämiseen ja kansainvälistämiseen?

Sitä odotellessa tulkaa hyvät ihmiset hanketyöpajoihin ja käyttäkää CIMOn palveluja hyväksenne laadukkaiden hankkeiden suunnittelun tukena. Mitä parempi hakemus, sitä paremmat läpimenomahdollisuudet!

Katriina Lammi-Rajapuro

on CIMOn ammatillisen koulutuksen yksikössä vastaavana asiantuntijana, jolle työn merkitystä lisää visio aidosti avarakatseisesta Suomesta sekä palkitseva yhteistyö kentän toimijoiden kanssa.

Kommentit

Lisää kommentti

Nimi:   
Kommentti:   
Varmistus: Paljonko on viisi plus yksi?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.