Tietoa ja tilastoja – CIMOn tutkimus- ja selvitystoiminta
CIMOn tutkimus- ja selvitystoiminta tuottaa tietoa kansainvälisen koulutusyhteistyön suunnittelun ja kehittämisen tueksi. Se mm. tilastoi kansainvälistä opiskelijaliikkuvuutta sekä tekee erilaisia selvityksiä koulutuksen kansainvälistymisestä ja kansainvälisen koulutusyhteistyön ajankohtaisista teemoista.
Liikkuvuustilastot kerätään vuosittain
Opiskelijoiden ja oppilaitosten henkilökunnan liikkuvuuden lisääminen ja helpottaminen ovat keskeisiä tavoitteita korkeakoulutuksen Bolognan prosessissa sekä ammatillisen koulutuksen Kööpenhaminan prosessissa, jotka linjaavat eurooppalaista koulutusyhteistyötä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut liikkuvuuden kasvattamiselle myös kansallisia tavoitteita.
Tieto kansainvälisen liikkuvuuden trendeistä, volyymeistä ja jakaantumisesta eri toimijoiden kesken on tärkeää toiminnan kehittämiseksi. CIMO pyrkii osaltaan vastaamaan tähän tiedontarpeeseen keräämällä ja julkaisemalla vuosittain tilastot kansainvälisestä liikkuvuudesta ammatillisissa oppilaitoksissa ja korkeakouluissa.
CIMO on kerännyt tiedot ammatillisista oppilaitoksista vuodesta 2008, yliopistoista ja ammattikorkeakouluista jo vuodesta 1998.
Oman tiedonkeruunsa lisäksi CIMO kokoaa ja julkaisee myös muita kansainvälistä liikkuvuutta koskevia tilastoja.
Ajankohtaisia selvitysaiheita
Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä
Lähes puolet ammattikoulutusta tarjoavista organisaatioista edistää kansainvälistymistään verkostoitumalla. Oppilaitosten muodostamilla verkostoilla on keskeinen rooli erityisesti opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden kasvattamisessa. Valtaosa selvitykseen osallistuneista pitää verkostoa toimivana työtapana ja katsoo organisaationsa hyötyneen verkostoitumisesta.
Siru Korkalan selvitys Verkostot ammatillisen koulutuksen kansainvälistäjänä valmistui syksyllä 2010. Monivaiheinen selvityshanke, jonka kohderyhmänä olivat verkostojen kotimaiset jäsenet, toteutettiin sähköisellä kyselyllä sekä haastatteluilla.
Kansainvälistymistä tukeva osio osana korkeakoulututkintoja
Miten kansainvälistymistä nivotaan korkeakouluopintoihin? Kuinka opiskelijoiden kansainvälistymistä voi tukea ja millaisia malleja korkeakouluilla on käytössä tai kehitteillä liikkuvuuden ja muun kansainvälistymisen tuomiseksi tutkintoon? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia mm. kirjallisuuskatsauksella sekä keräämällä korkeakoulujen käytäntöjä ja kokemuksia. Hanke valmistuu syksyllä 2011 ja siitä vastaa Irma Garam.
Julkaisut
FAKTAA – Tietoa ja tilastoja on julkaisusarja, jossa esitellään CIMOn tutkimus- ja selvitystoiminnan tuloksia tiivistetyssä muodossa. FAKTAA-julkaisut ilmestyvät sekä painettuina että pdf-muodossa CIMOn verkkopalvelussa. Tutkimusraportit (vain pdf) julkaistaan kokonaisuudessaan Tietoa ja tilastoja -sarjassa.
Uusi Faktaa Express -julkaisusarja tiivistää CIMOn toimintaan liittyvät ajankohtaiset aiheet nopeasti luettaviksi perustietopaketeiksi. Faktaa Express -julkaisun tilaajiin voi liittyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen express-tilaajat(at)cimo.fi.