Kansainvälistä itseäsi – ja kattia kanssa!

Viljo, kansainvälistyvä kissa Ihmiset! Ystävät! Hyvää päivää Varsovasta! Olen ollut täällä jo pari vuotta vähän niin kuin kansainvälistymässä muutaman tutun tyypin kanssa.

Yksi kavereistani on proffana, toinen tekee taidetta ja pikkusiskoni Hilma on mukana muuten vaan. Tärkein meistä on vielä mainitsematta eli minä: Viljo, kansainvälistyvä kissa.

Tarkoitukseni on nyt tuoda tuoretta näkökulmaa näihin paljon puhuttuihin kansainvälisyysasioihin. Ottaa vähän niin kuin osaa keskusteluun tästä itselleni luontevasta eläinnäkökulmasta, tarkemmin sanottuna kissanäkökulmasta.

No, tilannehan on se, että meidän perheestä tämä yllä mainittu proffa on jo joskus kirjoitellutkin jotain kansainvälistymisjuttuja jollekin ihme CIMOlle johonkin blogiin. Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja vielä tässä hänen viimeisessä kirjoituksessaan esiintyä itse proffana. Teen sen kuitenkin kissamaisen kiemurahäntäisesti niin, että annan fiksujen lukijoiden luulla proffan esiintyvän minuna: miau! Ja pistetään vielä päälle: kurnau!

Tämän jälkeen ja tässä vaiheessa ihmettelette jo varmaan kovasti, että mitä se kansainvälistyminen minulle sitten kissana merkitsee?

No, suoraan sanoen enimmäkseen on aika tylsää ja tulee vain nukuttua tai katseltua ikkunasta. Onneksi asumme korkeassa kerrostalossa ja täältä on tosi hyvät näkymät ulospäin. Seurailen ikkunoista lintuja, koiria, käveleviä, pyöräileviä ja autoilevia ihmisiä. Joskus olen myös nähnyt siellä vapaan puolalaisen kissan! Illalla katselen kaupungin valoja, aamuyöllä auringonnousua.

Toisinaan on kyllä aika ikävä Suomeen, kun siellä saa sentään olla ulkona tai parvekkeella. Tässä ikävässä lohduttaa kuitenkin tieto, että jonkin ajan päästä lennän sinne taas kassissa kesää viettämään.

Näkisin, että pohjimmiltaan kansainvälistymisessä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvät puolet kuten maukkaat ruoat, hyvät makuupaikat ja ystävälliset ihmiset ovat voitolla. Välillä voi kuitenkin olla tosi rankkaa ja raskasta. On huolta ja murhetta. Ruokakupin pohjalla häämöttää tyhjyys, ilotulitusten pauke ottaa korviin.

Eniten minä silti huolestun en omistani vaan proffan ja taiteilijan asioista, kun he puhuvat siitä, mitä lukivat sanomalehdistä. Että on terrorismia, että on sotaa, että vapaa Eurooppa ja vapaa maailma ovat kriisissä. Kansainvälistymisessä on suuria ongelmia. Tapahtuu aikamoisen ikäviä asioita.

Kansainvälinen maailma ei kaikesta päätellen ole kovin onnellinen maailma. Voi että elämä sitten voikin olla kauheaa: mi ja oikein pitkä aaaaauuuuu! Näin saatan toisinaan surullisesti nau’ahtaa. Siitä huolimatta useammin vain heilutan häntää ja näytän onnelliselta, koska ruoka kuitenkin tulee aina ajallaan.

Vaikeissa tilanteissa tahdonkin nimittäin – yhdessä pikkusysterin kanssa – ilahduttaa ja lohduttaa proffaa ja taiteilijaa tuottamalla heille iloa tavalla, jolla vain kissat voivat sitä tuottaa: nauttimalla elämän yksinkertaisista mukavuuksista, hyvästä olosta ja oleskelusta.

Muistutan heitä siitäkin, että ei haittaa, vaikkei Suomessa ymmärretä lainkaan viettää kansainvälistä kissojen päivää, koska täällä Puolassa sitä on vietetty jo vuodesta 2006 lähtien. Joskus, kun olen oikein vitsikkäällä tuulella, tuon koko postkommunistisessa Puolassa asuvan perheemme iloksi esiin ulkomuistista tämän mainion runonpätkän:

Roosa oli suora sosialistinen kissa,

Marxin ja Bebelin kanssa naimisissa.

Häntä poltti leppymätön totuuden tuli,

ja siinä hänen sielunsa murtui ja suli.

Hän luki Manifestit ja Kapitaalit

ja hävisi kauan kaikki kansanvaalit.

(Eeva-Liisa Manner: ”Roosa Lux En Bourg”, 1976)

Tämä runo on peräisin ajoilta, jolloin ”kansainvälinen” oli laulun nimi. Silloinkin kansainvälistymisessä oli suuria ongelmia. Tapahtui aikamoisen ikäviä asioita.

Mutta tässä sitä vain nyt ollaan! Kansainvälistyvien kissojen äänitorvena vapaassa Varsovassa. Pohjimmiltani olenkin oikein optimistinen katti ja ajattelen, että elämää on aina hyvä jatkaa rohkeasti ja lannistumatta. Se koskee myös kansainvälisyyttä.

Ihmiset! Ystävät! Maailmaa ja itseä on vaan edelleen uskallettava kansainvälistää – ja kattia kanssa!

Mika Hallila

Kirjoittaja on Suomen kirjallisuuden ja kulttuurin vieraileva professori (CIMO) Varsovan yliopistossa. Työssään hän kansainvälistää suomalaista ja suomalaistaa kansainvälistä Suomen kirjallisuuden tutkimusta.

Viljon, kansainvälistyvän kissan, kuvasi Marjo Hallila.

Kommentit (2)

19.12.2015 10:15  Lotte  
Aivan mahtava kirjoitus! Hienoa Viljo!!
30.12.2015 08:49  Kissat maailmankartalle!  
Viljo - olet persoonallisin tietämäni katti ja ajatuksiasi oli aamutuimaan aivan ihana lukea. Vietä kissanpäiviä Varsovassa. Suomi on täällä paikallaan ja ruokakipot saat tyylilläsi varmasti aina täyteen. Meitä kissanystäviä nimittäin riittää.

Lisää kommentti

Nimi:   
Kommentti:   
Varmistus: Paljonko on yhdeksän miinus kuusi?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.