Suomea opiskellaan Pekingin vieraiden kielten yliopistossa. Kuva: Pirkko Luoma

Kiinalaista viattomuutta

Pekingissä saaste tarttuu kurkkuun ja kirvelee silmissä, liikenteessä on henkensä kaupalla, nettiyhteydet kaatuilevat, ensimmäisen vuoden jälkeen saa sisäisiä näppylöitä kiinalaisesta ruoasta, kohtuuhintaisten kuntosalien suihkut haisevat kuin avatut likakaivot, tiedonkulun puute töissä saa verenpaineen nousemaan… Miksi ihmeessä monet ulkomaalaiset opettajat viihtyvät Kiinassa vuodesta toiseen – jotkut eivät jopa haluaisi palata kotimaihinsa ollenkaan?

Avainsana viihtymiseen on opiskelijoista huokuva – ja meillä johonkin 50-luvulle jäänyt – viattomuus.

Kiinan valtavasta kansasta vain osalla on mahdollisuus korkeampaan koulutukseen ja yliopistotutkinto missä tahansa aineessa on Kiinassa avain ainakin toivoon hyvästä työpaikasta. Tässä tilanteessa esimerkiksi kielistä kiinnostuneet opiskelijat tyytyvät aasialaisella tyyneydellä osaansa, vaikka eivät olisikaan päässeet opiskelemaan espanjaa tai ranskaa, vaan joutuneet tyytymään kieleen, jota puhuu äidinkielenään noin neljäsosa Pekingin väkiluvusta. Kun opinnot alkavat, opiskelijat suhtautuvat terveellä uteliaisuudella oppiaineeseen, jota eivät olleet koskaan suunnitelleet opiskelevansa.

Tällaista asennetta me opettajat kutsumme viattomuudeksi. Tämä on Sailaksen ihannemaa: välivuodet ovat tuntematon käsite, elämä tulee käyttää tehokkaasti nurisematta turhia. Opettajana ajattelen: onkohan Sailas lopulta oikeassa?

Samalla mielentyyneydellä kuin ”väärään” pääaineeseen, opiskelijat suhtautuvat myös joihinkin pakollisiin inhokkikursseihinsa. Pakollisuus hyväksytään kyseenalaistamatta sitä – ainakaan opettajan läsnä ollessa. ”Ei voisi vähempää kiinnostaa” -asenne on täällä tuntematon. Opiskelijat eivät kuluta energiaansa turhaan negatiivisuuteen ja punnitse koko ajan mielessään tunneilla käsiteltävän tiedon tarpeellisuutta, vaan kyselevät ja ihmettelevät avoimesti. Asenteesta tulee mieleen sanonta: kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.

Tämä viattomuudeksi kutsumamme asenne johtuu mielestäni perheen merkityksestä kiinalaisten maailmassa – ei suinkaan kommunistisesta järjestelmästä, kuten voisi äkkiseltään luulla.

Kiinassa perhe on elämän kiintopiste ja koulutus koko perheen asia. Yhden lapsen politiikan maassa lapsen menestyminen tuo hyvinvointia koko perheelle. Lapsethan ovat velvollisia huolehtimaan vanhemmistaan, kun nämä jäävät eläkkeelle. Lujat perhesiteet sekä vanhempien ja opettajien kunnioitus tuovat elämään kurinalaisuutta. Ahkeruus, hyvä käytös ja positiivinen asenne vaikeissakin tilanteissa ovat tyypillisiä kiinalaisille opiskelijoille. Täällä näkyy, millaista turvallisuuden tunnetta lujat perhesiteet antavat.

Mikä meitä Suomessa kantaa?

Kiinassa sivistyksen ja sen kunnioittamisen historia on pitkä. Näin Aleksis Kiven päivänä tulee mieleen seitsemän veljeksen hangoittelu sivistystä vastaan. Jos Aleksis Kivi olisi ollut kiinalainen, mistähän hän olisi kirjoittanut?

Pirkko Luoma

Kirjoitaja työskentelee kolmatta lukuvuotta Pekingin vieraitten kielten yliopistossa CIMOn lähettämänä suomen kielen ja kulttuurin lehtorina. Hän tuntee vieraan kulttuurin keskellä eläessään, kuinka raja mahdottoman ja mahdollisen ajattelu- tai toimintatavan väliltä vähitellen häipyy. Tunne on samalla kertaa vapauttava ja haastava.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Nimi:   
Kommentti:   
Varmistus: Paljonko on viisi plus kolme?

Vastaus:  

Tällä kysymyksellä pyritään estämään lomakkeen automatisoitu käyttö.
Kommentti ilmestyy sivulle vasta hyväksynnän jälkeen.