Elinikäisen oppimisen ohjelma - Koulutus

Kahden oppilaitoksen väliset hankkeet

Kahden oppilaitoksen väliset hankkeet ovat nimensä mukaisesti hankkeita, joihin osallistuu kaksi oppilaitosta eri maista.

Kielipainotteisissa (language oriented) hankkeissa tavoitteena on motivoida oppilaita kielten opiskeluun ja tarjota heille mahdollisuus käytännön kielitaidon parantamiseen.

Comenius-yhteistyöhankkeet ovat kaksivuotisia yhteisesti valitun teeman ympärille rakennettuja hankkeita.

Hanketyöskentelyn lisäksi oppilaat osallistuvat vastavuoroisiin, vähintään 10 päivää kestäviin oppilasvaihtojaksoihin. Painopiste ei ole muodollisessa kielen opiskelussa vaan kieltä opitaan käytännön kautta. Hankkeen puitteissa oppilasryhmät opiskelevat toinen toistensa kieltä, mutta varsinainen yhteistyökieli voi olla kolmaskin kieli.

Tuen määrä

Kiinteä tukisumma sisältää sekä hanketuen että liikkuvuustuen. Tuki määräytyy liikkuvuuksien mukaan.

Suomen tukisummat vuoden 2012 haussa:

  • 12 liikkuvuutta (vähintään 10 oppilasta) = 14 000 €
  • 24 liikkuvuutta (vähintään 20 oppilasta) = 20 000 €

Liikkuvuus = yhden henkilön tekemä edestakainen matka yhteistyöoppilaitoksen maahan.

Lisätietoja

Leena Högdahl

Tytti Voutilainen