Kuva: Magnus Fröderberg / norden.org
Regio tukee alueellista yhteistyötä
Regio-hankkeet edistävät kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtoa Euroopan eri alueiden ja kuntien välillä. Regio-ohjelmassa kahden maan paikalliset tai alueelliset kouluviranomaiset voivat yhdessä alueen koulujen ja muiden ryhmien kanssa muodostaa hankkeen.
Kuka voi hakea?
Tukea voi hakea kunta, koulutuskuntayhtymä, aluehallintavirasto (AVI) tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus). Hakijan lisäksi hankkeeseen tulee osallistua vähintään yksi kouluja yksi muu opetusalan toimija. Koulu voi olla varhaiskasvatusta antava päiväkoti tai koulu, peruskoulu, lukio tai ammatillinen oppilaitos. Kolmas osallistuva taho riippuu hankkeen teemasta.Se voi olla esimerkiksi kirjasto tai urheiluseura, nuorisojärjestö tai opettajankoulutuslaitos. Tarvittaessa hankkeeseen voivat osallistua useampikin paikallinen toimija.
Tuen määrä
Regio-hanke saa tukea 2 vuodeksi. Tukea voi saada matka- ja elinkustannuksiin sekä muuhun hanketoimintaan. Tuki jakautuu liikkuvuustukeen (max. 20 000 euroa) ja hanketukeen (max. 25 000 euroa).
Regio-hankkeiden toimintatapoja
Regio-hankkeen tulee pitää sisällään liikkuvuutta ja tiedonvaihtoakahden eurooppalaisen alueen välillä. Hankkeeseen voi sisältyä esimerkiksi kokouksia, seminaareja, opetushenkilöstön vaihtojaksoja, yhteisiä opettajankoulutusjaksoja, vertaisoppimista tai opintovierailuja. Samalla on mahdollista käynnistää muita alueiden välisiä yhteistyömuotoja, kuten selvityksiä, uusien opetustapojen testausta tai tiedotuskampanjoita.
Regio-hankkeen voi käynnistää yhteisesti kiinnostavan ja ajankohtaisen teeman ympärille.
Aiheena voi olla esimerkiksi:
- koulun ja sen toimintaympäristön välinen yhteistyö tai keskeiset kehittämistarpeet
- koulun johtaminen
- opettajankoulutus
- kestävä eurooppalainen tai kansainvälinen kouluopetuksen yhteistyö
- maahanmuuttajaoppilaiden integraation edistäminen
- yrittäjyyskasvatus
- koulupudokkuuden vähentäminen
Molemmat yhteistyömaat osallistuvat hankkeen toteutukseen ja hyödyntävät sen tuloksia.
Regio-hankkeiden tavoitteet
- vahvistaa kouluopetuksen eurooppalaista ulottuvuutta edistämällä paikallisten ja alueellisten opetusviranomaisten välistä yhteistyötä
- tarjota eri alueiden opetusviranomaisille tilaisuus yhteistyöhön yhden tai useamman molempia kiinnostavan teeman parissa
- auttaa osallistuvia alueita kehittämään ja vaihtamaan hyviä käytäntöjä, aikaansaamaan kestävää yhteistyötä sekä antamaan opettajille, oppilaille, hallinnoijille ja muille osallistujille eurooppalaisia oppimiskokemuksia
EU julkaisee vuosittain ehdotuspyynnön (Call for Proposals), jossa on toimintojen tarkat kuvaukset ja vuoden prioriteetit.
Lisätietoja
Sirkka Säikkälä