Edulink
Edulink-ohjelma edistää korkeakouluyhteistyötä Euroopan sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (ACP) alueen valtioiden kesken.
Edulink-ohjelmassa korkeakoulut muodostavat verkostoja, joiden vetämille hankkeille voidaan myöntää taloudellista tukea. Tavoitteena on verkostoitumisen avulla vahvistaa edellä mainittujen alueiden korkeakoulujen voimavaroja ja alueellista integraatiota sekä parantaa korkeakoulutuksen laatua.
Mitä tuetaan?
Ohjelman avulla tuetaan hankkeita, joilla
- vahvistetaan korkeakoulujen voimavaroja
- edistetään korkeakoulujen välistä institutionaalista ja akateemista tiedonvaihtoa
- edistetään tiedon ja osaamisen siirtoa tutkimuksen ja teknologian alalla.
Kenelle tukea myönnetään?
Tukea myönnetään verkostoille, joihin osallistuu vähintään 3 korkeakoulua vähintään kahdesta eri ACP-maasta. EU-maiden korkeakoulujen osallistuminen verkostoihin on tervetullutta, mutta se ei ole edellytys tuen myöntämiselle.
Kuka voi hakea?
Rahoitusta verkoston toiminnalle voivat hakea sellaiset korkeakoulut tai niihin kuuluvat yksiköt, joiden päätoimipiste on jossain ACP-maassa tai ohjelmaan osallistuvassa EU-maassa (ks. tarkempi listaus ohjelmaan osallistuvista maista ohjelman virallisilla verkkosivulla).
Edulink-hankkeiden hakuaika on alkanut ja päättyy 30.7.2012. Lisätietoja Edulink-ohjelman sivuilta.
Edulink-ohjelma saa rahoituksensa EU:lta ja sitä hallinnoi ACP-sihteeristö Brysselissä.
Tarkemmat tiedot, hakuasiakirjat ja -ohjeet löytyvät Edulink-ohjelman sivuilta.
Ohjelmaa ja hakua koskevia kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen info(at)acp-edulink.eu.
Edulink-ohjelman sivut (en)