Akateemiset verkostot
Tämän painopisteen hankkeissa olisi pyrittävä yhdistämään laajin ja edistynein osaaminen tietyltä erityisalalta. Verkostojen olisi koottava yhteen asiaankuuluvia sidosryhmiä ja aiheita, jotka ovat merkityksellisiä eurooppalaisen korkeakoulutuspolitiikan kannalta.
Pääpaino on tiedon jakamisessa, menetelmien tarkastelemisessa, hyvien toimintatapojen levittämisessä sekä luovuuden ja innovoinnin tuottamisessa ja edistämisessä.
Etusijalle asetetaan innovatiiviset verkostot keskitytään aloihin ja aiheisiin, joita ei ole katettu vielä riittävällä tavalla tämän toiminnon puitteissa jo rahoitetuissa verkostoissa.
Akateemisiin verkostoihin tulee osallistua vähintään 25 korkeakoulua 25 maasta. Lisäksi verkostoissa tulisi olla mukana akateemisia järjestöjä, ammatillisia järjestöjä ja opiskelijajärjestöjä.
Vuosina 2007-2010 EU:n komissio rahoitti myös pienempiä rakenteellisia verkostoja, mutta tämä verkostotyyppi ei jatka enää vuoden 2011 haussa.