Blogeissamme Opetushallituksen kansainvälistymispalveluiden asiantuntijat ja yhteistyökumppanimme kentältä valottavat työtään eri näkökulmista.

Kuva: Satu Haavisto

Vastaava asiantuntija Hannele Nevalampi:

Kokeilukulttuurista uutta näkökulmaa strategisiin kumppanuushankkeisiin

Kokeilukulttuuri ja kokeileva kehittäminen tuovat mukanaan uudenlaisia tulokulmia myös kansainvälisiin kehittämishankkeisiin. Kokeiluissa uusi asia pyritään viemään mahdollisimman nopeasti käytäntöön ja testataan, toimiiko suunniteltu ratkaisu. Jos ei toimi, niin tehdään seuraavaksi toisella tavalla. Keskeistä kokeiluissa on oppiminen - myös epäonnistumisista voi oppia.
Kokeilukulttuurin henkeä ja uudenlaista tapaa toimia voidaan nähdä myös strategisissa kumppanuushankkeissa. Monen hankkeen suunnitelmissa on tilaa kokeilemiselle ja oppimiselle sekä mahdollisille muutoksille, joita kokeilujen tulosten perusteella on tarve tehdä. Hankkeen aikana ehditään hioa toimintamallia useaan kertaan, mikä varmistaa sen toimivuuden käytännössä. Monessa hankkeessa esimerkiksi opetusmateriaalin ja -menetelmien kehittäminen nivoutuu opiskelijoille suunnattujen opinto- ja koulutustilaisuuksien toteuttamiseen. Näistä toiminnoista saatuja kokemuksia hyödynnetään kehittämisessä niin, että tilaisuuksien sisällöt ja materiaalit sisällytetään osaksi lopputuotteena olevaa opintokokonaisuutta ja -materiaalia. Tämä toimintatapa eroaa ”perinteisistä” kehittämishankkeista, joissa ensin suunnitellaan sisällöt, tuotetaan materiaali, pilotoidaan se osallistujilla ja arvioidaan, toimiiko konsepti. Tämän toimintatavan heikkoutena on usein se, että kokemuksia ja opittua ei enää ehditä viedä käytäntöön, jos testaus aloitetaan vasta hankkeen loppupuolella.

Voiko kokeileva kehittäminen lisätä hankkeiden vaikuttavuutta?

Monissa kumppanuushankkeissa on lähdetty kokeilemaan toimintaa, jota voidaan hyvin mallintaa toimintakonsepteiksi ja skaalata eri konteksteihin. Toimintatapaa tai menetelmää kokeillaan ensin pienemmässä mittakaavassa, kuten hankkeessa, ja laajennetaan sitä vaikkapa koko oppilaitokseen ja eri alojen toimintaan. Kokeilemisen kautta saadaan myös tietoa siitä, miten kansainvälisessä hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja ja tuloksia voidaan oppilaitoksessa siirtää osaksi arjen työtä, kun hankerahoitus päättyy. Tähän liittyy olennaisesti myös kysymys siitä, miten prosessi dokumentoidaan, jotta myös hankkeen ulkopuoliset tahot ja käyttäjät voivat oppia kokeilusta ja hyödyntää sitä omassa kontekstissaan. Jos prosessia ei dokumentoida, se jää pelkästään hankkeessa mukana olevien oppimiseksi ja opitun siirtäminen muiden hyödyksi on haasteellista. Esimerkiksi miten oppilaitoksen jollain alalla tehdyn kokeilun tuloksia voidaan siirtää muille aloille ja skaalata jopa koko oppilaitoksen kattavaksi toimintamalliksi?

Kokeileminen tukee myös aitoa toimintakulttuurin muutosta hankkeissa, kun toimintaan osallistuvat pääsevät omakohtaisesti kokeilemaan ja oppimaan. Valmiiden mallien ja tulosten siirtäminen toisille toimii yleensä heikosti. Olennaista kokeiluissa onkin toimijoiden osallistaminen mahdollisimman avoimesti ja laajasti. Kansainvälisessä yhteistyössä toteutetun hankkeen osallistujajoukko rajoittuu usein kansainvälisestä yhteistyöstä kiinnostuneisiin. Hankkeissa voisi kokeilla enemmän myös mallia, jossa osa toiminnoista tapahtuu kansainvälisessä yhteistyössä ja osa omassa oppilaitoksessa osallistaen laajemman opettaja- ja opiskelijajoukon. Strategiset kumppanuushankkeet tulisikin nähdä enemmän koko oppilaitoksen kehittämishankkeina eikä vain esimerkiksi tietyn alan hankkeena, jossa on mukana rajallinen määrä opettajia ja opiskelijoita. Näin myös hankkeisiin investoiduista resursseista voidaan saada suurempi hyöty.

Blogi: Kuulumisia kentältä