Punamultaa, kivitöitä ja muita suomalaisia perinteitä

Punamultamaalin valmistaminen keittämällä

ECO – Traditional Techniques for Construction and Landscape Sectors – kumppanuushankkeen idea syntyi Suomessa Leonardo da Vinci -ohjelman kontaktiseminaarissa syksyllä 2012. Englannin, Ranskan, Kreikan, Kroatian ja Suomen edustajat etsivät yhteistä kehittämisideaa viheralalle. Viheralan koulutusohjelma käynnistyi Omniassa vuonna 2007, mutta yhteistyöpartnereiden vähäisyys esti viheralan kumppanuushankkeen syntymisen.

Viiden maan edustajat innostuivat eri kulttuurien ja traditioiden jakamisesta. Partnerimaiden maantieteellisen sijainnin ja kulttuuriperinnön katsottiin rikastavan viherrakentamisen opetuksen kehittämistä. Lisäksi erilaiset taustat nähtiin eduksi pohdittaessa rakennusalan sopeutumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Hankkeen tavoitteeksi määriteltiin vanhojen mestareiden hallussa olevien menetelmien levittäminen, niiden kirjaaminen hankkeen menetelmäpakettiin ja palauttaminen ammattiopistojen koulutustarjontaan.

Saunarakennuksen maalaustyöt

Ekologisuutta ja punamullan keittelyä

ECO-hankkeen viimeinen seminaari pidettiin Suomessa 3.-6.5.2015. Sää suosi opiskelijoita ja opettajia kolmipäiväisen rakennusurakan aikana. Vesisade keskeytti työt vasta keskiviikkoiltapäivänä, kun punamulta oli jo keitetty ja maalikerros vedetty piristämään saunarakennuksen seiniä.
Omnian viherosasto järjesti ECO-hankkeen viimeisen seminaarin workshopit. Perinteisenä suomalaisena menetelmänä esiteltiin punamultamaalin valmistaminen keittämällä ja luonnonkivitöiden tekeminen. Seminaarilaisten joukossa oli 22 vierasta Isosta-Britanniasta, Ranskasta, Kreikasta ja Kroatiasta.

Luonnonkivitöiden tekeminen

Opiskelijat ja opettajat pääsivät kokeilemaan monikulttuurisissa pienryhmissä neljää eri menetelmää: punamultamaalin valmistamista keittämällä, saunarakennuksen maalaamista, terassirakentamista ja asennustyötä ja pihan luonnonkivitöiden tekemistä. Seminaarissa otettiin huomioon ekoloogisuus, esimerkiksi terassissa oli puuaines siperianlehtikuusta ns. "luonnon kestopuu". Yhteistoiminnassa kaatuivat kielimuurit, ja moni hiljaisempikin opiskelija innostui käyttämään sekä sanallista että sanatonta kommunikaatiota tullakseen ymmärretyksi.

Suomalainen luonto ja ruokakulttuuri tulivat tutuiksi

Kolmen seminaaripäivän aikana päästiin myös tutustumaan Omnian Kirkkokadun toimipisteeseen ja ihmettelemään vihersalin mahdollisuuksia. Vieraat tutustuivat suomalaiseen luontoon Nuuksiossa ja Haltian luontokeskuksessa. Helsingin kaupunkikierroksen kruunasi viherkattojen esittely. Iltaisin syötiin suomalaisen keittiön herkkuja, saunottiin ja paistettiin grillimakkaraa Finnsissä. Karjalanpiirakat, hapankorput ja mustapippurijuusto olivat loppua kesken kahvitauoilla. Kreikkalaiset ja ranskalainen vieraamme tarttuivat mahdollisuuteen vierailla seminaarin jälkeen Turussa ja kokea Taitaja-kisojen tunnelmaa.

Terassin ja viheralan rakentaminen

Monelle Espoon seminaari tarjosi ensikokemuksia: elämän ensimmäinen lentomatka, Suomen-matka suuremmalle osalle, punamullan keittäminen, polttopuiden halkominen, grillitikkujen vuoleminen. Löytyi uusia ja mielenkiintoisia makuja – kotimatkalle haettiin mukaan leipäjuustoa ja lakkahilloa.

Hankkeen kokemukset ja tulokset kootaan verkkosivuille http://www.eco-construction-project.eu.


(Teksti ja kuvat: Sirje Hassinen, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia, kv-osasto)