Unelmakylässä ei ole rasismia

Kunnan keskus pyörii tuulivoimalla ja aurinkopaneeleilla. Kaikki kulttuurikeskuksesta venesatamaan on kävelyetäisyydellä. Ilma on raikasta, sillä autot on ajettu maan alle ja alueen sydämessä on iso puisto. Sen keskellä – kaiken keskellä – siintää vanhainkoti. Päiväkodissa on enemmän hoitajia kuin lapsia.

– Mutta miten tällainen unelmakylä oikein on ajateltu rahoittaa, verorahoillako? tivasivat Liedon kunnanvaltuutetut ensimmäiseksi.
– Emme me vielä ole ajatelleet taloudellisesti, tämä on unelma! paheksuu 17-vuotias Anni Salonen.

Salonen on yksi niistä lietolais- ja mynämäkeläisnuorista, jotka rakentavat norjalaisen Kjollefordin kunnan nuorten kanssa ihanteellista kylää. Toistaiseksi rakennustyöt on tosin toteutettu pienoismalleina. Kyseessä on Euroopan unionin Youth in Action -nuorisotoimintaohjelmasta tuettu nuorten demokratiahanke nimeltä Dream Community / Unelmakylä.

– Unelmakylässä siirrytään paikasta toiseen teleporteilla. Sitä päättäjät eivät ymmärtäneet ollenkaan. Aikuiset ovat unohtaneet miten kuvitellaan, arvostelee Salosen kyläarkkitehtikollega Henri Zhang.
– Tai ehkä niistä, jotka osaavat kuvitella vielä aikuisinakin, tulee kirjailijoita tai runoilijoita eikä välttämättä kunnanvaltuutettuja, miettii 15-vuotias Teppo Reinikainen.

Positiiviset norjalaiset läppäreineen

Unelmakylässä kaikenikäisillä on oikeus vaikuttaa.
– Äänestäjäryhmiä on kolme: eläkeläiset, aikuiset ja nuoret, kertoo Heikki Malkavaara, 14.
– Koulua ei unelmakylässä ollut aluksi ollenkaan, mutta kun se kuitenkin piti tunkea sinne, niin sijoitettiin se kulttuurikeskuksen kellariin, hän jatkaa.

Kirkon paikalla on yleinen uskonnonharjoitustila kaikkien uskontojen kannattajille, jotka asuvat unelmakylässä rinta rinnan, eikä rasismia ole.

Suunnittelutyö on tehty yhdessä norjalaisten nuorten kanssa. Verkon kautta on käyty videoneuvotteluja, ja norjalaiset ovat vierailleet Suomessa. He muun muassa poistivat unelmakylästä suomalaisen ruoan ravintolan – paikallinen ruoka ei tainnut tehdä heihin vaikutusta – ja halusivat mukaan sataman ja venevuokraamon. Kommunikointi on tapahtunut sekakielellä, joka koostuu englannista ja ruotsista.

Keväällä suomalaiset kylänrakentajat tekevät vastavierailun Pohjois-Norjan jängälle. Sinne missä nuoret käyttävät nuorisotaloa itsenäisesti hakemalla avaimet ja marssimalla sisään. Sinne missä nuoria on niin vähän että projektin toteutuminen vaati ikähaitarin venyttämistä melkein 30:een asti.
– Suomalainen ei osaa olla tyytyväinen mistään, suomii 16-vuotias Henri Zhang kulttuurieroja.
– Huomaa, että Norja on rikas maa. Siellä on korkea elintaso ja hommat pyörivät. Norjalaiset eivät omassa porukassaan olleet pohtineet niinkään unelmakylän lakeja kuin uimahalleja ja muita kivoja paikkoja, jotka sinne pitäisi saada, miettii Suvi Tanhuanpää, 15.
– Ja kaikilla norjalaisnuorilla on aina läppärit mukana, Zhang kertoo.

Kulttuurieroista huolimatta yhteisiäkin murheita löytyy. Esimerkkinä toimii vaikkapa huoli huonosti toimivasta julkisesta liikenteestä.
– Nuorilla ei ole minne mennä, ja vaikka olisikin, ei ole kulkuyhteyksiä. Nuoret eivät kuulu kaduille, Salonen ja Tanhuanpää harmittelevat.

Mikä oikeasti on mahdollista

Unelmakylä-hanke pyrkii lähentämään nuoria päättäjiin. Hankkeen alkaessa nuoret pelkäsivät, ettei heidän ideoitaan otettaisi vakavasti, ja päättäjien tapa katsoa kaikkea rahoituksen näkökulmasta tuntui tekevän peloista totta.

Kaikesta huolimatta nuorten on seuraavaksi mietittävä juuri sitä, millainen unelmakylä olisi oikeasti mahdollinen. Yksi projektin tarkoituksista onkin saada nuoret ymmärtämään, miksei kaikkia loistoideoita voida toteuttaa.
– Kaikennäköisestä voi haaveilla, ja pettymyksiä tulee ihan varmasti olemaan. Ei kannata ruveta miettimään teleporttien keksimisen rahoitusta, kun voimme oikeasti vaikuttaa miettimällä, mitä vaatisi julkisten kulkuyhteyksien parantaminen Liedon ja Mynämäen kuntien sisällä, summaa Liedon kunnan nuoriso- ja kulttuurisihteeri Arttu Eteläpelto.

Unelmakyläprojektin konkreettisena lopputuloksena ei Suomeen tai Norjaan nouse oikeaa kylää teleportteineen, mutta nuoret laativat kokemuksistaan DVD:n. Siinä kerrotaan muille nuorille vaikuttamisen väylistä – mitä oikeasti voi tehdä ja miten, jos haluaa kotikunnastaan paremman paikan.

Teksti ja kuva: Natalia Kisnanen