Nuoret manasivat punkin hengen aktivoimaan
loimaalaisia ja limerickiläisiä

Tyttöjen ja poikien kohteleminen eri tavalla. Kiusaaminen. Koulupuvut. Kirkon valta. Vanhempien pakkolomautukset. Homoseksuaalisten syrjiminen. Maassa kuin maassa nuorten elinympäristössä on epäkohtia, joihin he haluaisivat vaikuttaa. Mutta miten? Ja uskaltaako sitä, jos kaveripiirin tapa on olla piittaamatta?

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry:n nuoret lähtivät ratkomaan näitä kysymyksiä kansainvälisellä nuorisoaloitteella yhdessä irlantilaisen County Limerick Youth Theatren nuorten kanssa. Eivätkä vain keskenään. Kahden maan teatterista innostuneet nuoret esittivät eri kouluissa Suomessa ja Irlannissa itse käsikirjoittamaansa ja säveltämäänsä musiikkinäytelmää, joka pantiin loppusuoralla katki. Katsojat otettiin mukaan, he saivat valita näytelmästä epäkohdan, johon tarttua, ja tavan, jolla sitä vastaan lähdettiin protestoimaan. – Protestista syntyi viimeinen näytös. "Mielenosoitus, flashmob tai adressi koulussa, ostoskeskuksessa tai kirkossa", nuoret luettelivat vaihtoehtoja.

Nuorisoaloite PU:NC – Participants United: New Citizens sisälsi historiantutkimustakin. Teatterinuoret perehtyivät 70-luvun radikaaliin, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivään punk-nuorisokulttuuriin ja pohtivat, mihin se on jäänyt.

Tiedon puute passivoi

– Löysin punk-kulttuurin idean. Aiemmin ajattelin punkista mustavalkoisesti, että punkkarit ovat hassunnäköisiä tyyppejä, jotka huutavat. Projektin myötä opin ajattelemaan, että punkkarit halusivat vaikuttaa, Johanna Suokas selittää.

– Löysimme paljonkin vastauksia siihen, mikseivät nuoret enää yritä samalla tavalla vaikuttaa asioihin, kertoo Marita Guevara. Suomessa asiat ovat niin hyvin, että hirveän harva asia on hirveän väärin. Se passivoi. Opin Irlannissa arvostamaan Suomea niin paljon enemmän kuin ennen. Olin matkan jälkeen viikon pari aivan hurmoksessa suomalaisuudesta, kertoi Valtteri Markkula jonka ei suomalaisena esimerkiksi tarvitse sonnustautua tasapäistävään, irlantilaisten ikätoverien inhoamaan koulupukuun. – Toisaalta siellä sitten tuodaan itseä esille enemmän mielipiteitten kautta, kun vaatteet ovat samanlaiset, kun taas Suomessa haetaan ehkä enemmän samanlaisuutta mielipiteistä, huomioi Hilma Mäkitalo.

Irlantilaisilla nuorilla epäiltiin olevan selvästi vahvempia mielipiteitä kuin suomalaisilla, koska irlantilaisessa yhteiskunnassa on selkeämpiä puututtavia epäkohtia. Katolisen kirkon valta on esimerkiksi Irlannissa asia, josta nuorien sukupolvi ei tykkää, koska se ei koe kirkkoa henkilökohtaisesti tärkeäksi. Kaikesta huolimatta myös Suomesta löytyi roppakaupalla protestinaiheita punk-näytelmään. Esimerkiksi Loimaan koululaisten vanhempien lomautukset, jotka vaikuttivat suoraan nuorten elämään. – Monet nuoret haluaisivat vaikuttaa, mutta eivät tiedä, keneen ottaisivat yhteyttä, pienillä paikkakunnilla varsinkaan. Eikä nuoria ei oteta vakavasti. Aina sanotaan, että nuoret ovat tärkeitä ja heitä pitää kuunnella, mutta ei meitä kuitenkaan kuunnella, Johanna Suokas pohti. Todisteena tästä voidaan pitää seminaaria, jonka nuoret järjestivät kansainvälisen nuorisoaloitteensa päätteeksi päättäjille ja vanhemmille esitelläkseen hankkeensa ja sen saavutukset. Loimaan kaupunginvaltuutetuista saapui paikalle nuorten laskelmien mukaan vain yksi.

Estojen avaamista

”Työpaja tuntui aluksi painajaiselta, mutta kyllä se rupesi kiinnostamaan oikeassa vaiheessa."

”Ymmärsin, että homous on ok. Hieno esitys.”

”Nolotti puhua ulkomaalaiselle.”

Yläasteikäisten loimaalaisten palaute kansainvälisen punk-teatteriryhmän kouluunhyökkäyksestä paljastaa, ettei se jättänyt ketään kylmäksi. Se ravisteli koululaiset miettimään epäkohtia, vaikuttamismahdollisuuksia ja tasapäisen hiljaisen hyväksynnän haitallisuutta. Irlantilaisille suomalaisten koululaisten seura oli järkytys:

– Suomalaiset oppilaat eivät lähteneet täysillä mukaan, ja irlantilaisille jäi siitä paha mieli. He ihmettelivät, eivätkö oppilaat voineet edes hymyillä ulkomaalaisille vierailleen, Johanna Suokas harmittelee. Kuitenkin jos joku oppilaista vain uskalsi puhua englantia onnistui ryhmätyö hyvin. Eniten palautetta tulikin suomalaisilta koululaisilta englannin kielestä. Jotkut kritisoivat, että piti ottaa kielitaito käyttöön, toiset pitivät siitä kovasti.

– Moni koki, että se oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä puhumaan, sanoo Iidaemelié Visti. Paremmin sujuikin Irlannissa, missä teatteriryhmä teki töitä noin 12-vuotiaitten lasten parissa. He olivat hyvin innostuneita, olimme heille jännittäviä ulkomaalaisia, eikä heillä ollut estoja itseilmaisuun, Hilma Mäkitalo luonnehtii. Irlannissa tulivatkin vastaan ryhmäläisten omat estot. Kun aikataulu oli kiireinen, eikä mitään ollut vielä valmiina, irlantilaiset sanoivat rennosti että katsotaan mitä tulee, kun me suomalaiset jo hermoilimme, että voi ei, Hilma kertoo hymyillen.

Tämä kansainvälinen nuorisoaloite olisi tuskin onnistunut vajaan viikon mittaisten tapaamisten aikana, jos Loimaan teatterilaiset eivät olisi tehneet yhteistyötä irlantilaisten kanssa jo kahtena vuonna ennenkin. Nyt ryhmäytymiseen ei tarvinnut käyttää aikaa, tunsimme jo toisemme, Hilma iloitsee. Keskinäinen luottamus syntyi jo aiemmissa projekteissa. Niinpä sekä Irlannissa että Suomessa oli aina tuttu auttamassa, jos tuli ongelmia. Eikä vain yksi ollut ideoimassa vaan kaikilta tuli koko ajan ehdotuksia, vivahteita ja käänteitä, Johanna sanoo.

Suu aukesi vieraallakin kielellä

Loimaan teatterin nuoret kiittävät oppineensa nuorisoaloitteen ja aiempien yhteisten projektien myötä ilmaisemaan itseään englanniksi. Suomalainen kielenopetushan keskittyy perinteisesti virheettömään kielioppiin ja oikeinkirjoitukseen. Irlantilaisia huvitti, kun suomalaiset kirjoittivat englantia paremmin kuin he, mutta eivät aina saaneet suutaan auki. Nyt saavat, ja itseluottamus on parantunut. Eräs kahdessa ryhmätapaamisessa mukana olleista nuorista haki IB-lukioon.

– Sosiaaliset taitoni saivat tästä vankan pohjan, olen nyt oikeasti paljon rohkeampi kuin ennen, iloitsee Iidaemelié Visti.

– Olen harkinnut, jos lähtisin ulkomaille töihin tai opiskelemaan. Opin myös, että haluan nimenomaan taidealalle, musiikin ja näyttämötaiteen pariin, sillä mikään muu elämässä ei ole kolahtanut niin kuin tämä, kuvailee Johanna Suokas.

– Saimme tästä Youthpassin, joka oli kivaa täytettä CV:eeni, jossa ei paljon mitään vielä ole, ja hyvä todiste siitä että osaan englantia, Valtteri Markula toteaa.

Teksti: Natalia Kisnanen
Kuvat: Natalia Kisnanen, Sari Äikää-Torkkeli