Pronssia voittaneet PaRin -02 pojat ja heidän valmentajansa Jyväskylän Comets Cupissa elokuussa 2015.

Espanjalainen valmennus motivoi Palokan nuoria

Palokan riennon -02 poikien jalkapallojoukkueella oli vuoden 2014 päätteeksi ongelma: joukkueella ei ollut valmentajaa seuraavalle vuodelle. Apu löytyi yllättäen lajin mahtimaasta Espanjasta.

Äänekoski on ottanut vastaan ja lähettänyt EVS-vapaaehtoisia vuodesta 2001. Kansainvälisyys on haluttu tuoda lähelle nuoria: ”EVS-vapaaehtoisten kautta nuoret oppivat tuntemaan eri kulttuureja. Joka vuosi nuoret odottavat innolla uusia kansainvälisiä vapaaehtoisia”, kuvaa Äänekosken nuorisosihteeri Mika Inkeroinen kunnan kansainvälisen toiminnan lähtökohtia.

Jyväskyläläisen Palokan riennon (PaRi) 2002 ikäluokan poikien joukkueella ei ollut valmentajaa viime kauden päätteeksi ja joukkue hajosi. Nuorten työnäkymät ovat Espanjassa tänä päivänä haastavat ja Murciasta kotoisin oleva 25-vuotias urheilupsykologi Tomàs Carillo halusi kartuttaa kokemustaan vapaaehtoistyön kautta. Hän hakeutui Eramus+ -ohjelmaan, jonka puitteissa hän saapui vapaaehtoispalveluun Äänekoskelle. Koska naapurikunnan juniorit olivat ilman valmentajaa, otti hän Inkeroisen kanssa yhteyttä PaRin taustavoimiin, tapasi sen jälkeen poikien vanhempia ja otti sitten vetovastuun naapurikunnan poikien valmennuksesta yhdessä apuvalmentajaksi ryhtyneen Inkeroisen ja alkukesästä mukana olleen toiseen EVS-vapaaehtoisen Luis Marin kanssa. Joukkueenjohtaja Esa Luokkanen kiitteleekin vuolaasti vapaaehtoistoiminnan kolmikkoa: ”Uskaltaisin väittää, ettei joukkuetta olisi ilman Tomàsin, Luisin ja Mikan panosta. Valmentajia tai muita vapaaehtoisia on nykypäivänä vaikea löytää toimintaan mukaan.”

Alussa mukana oli 5 poikaa, mutta nyt lukumäärä on noussut noin 15 pelaajaan. Joukkueessa on myös kaksi kongolaista maahanmuuttajaa sekä pelaaja, jolla on synnynnäinen käsivamma molemmissa käsissä. ”Isä kysyi pääseekö hän mukaan ja me vastasimme ettemme pelaa käsipalloa, joten mukaan vaan. Hänestä on tullut yksi tärkeistä pelaajista ja hän heittää myös rajaheitot itse. Meillä kaikki pelaa. Voittoja tulee jos tulee”, kuvaa Inkeroinen joukkueessa vallitsevaa iloista henkeä.

Kielitaito kehittyy pelin tiimellyksessä

Pelaajat ovat ottaneet Tomàsin hyvin vastaan, mutta espanjalainen valmennus ja tavat ovat toki myös vaatineet heiltä hieman totuttelua: "Espanjalainen tapa koskettaa ihmisiä ja tulla muutenkin lähelle oli alkuun uutta. Kyllähän meidän nuoret juoksi karkuun ensimmäisen kerran Tomàsta”, kuvaa Inkeroinen. Espanjalainen valmennus on hänen mielestä keskustelevampaa kuin suomalainen ja pojat ovat hänen mukaansa pitäneet siitä. Tomàs Carillo allekirjoittaa tämän ja lisää, että espanjalainen valmennus tulee suomalaista enemmän iholle: ”Espanjalaiseen valmennukseen kuuluu pelaajien jatkuva motivointi. Pojat ovat olleet oikein tyytyväisiä. Espanja on myös suuri jalkapallomaa ja kaikki tuntevat Real Madridin ja Barcelonan”, kuvaa Carillo pelaajien tunteita. ”He ovat oppineet espanjalaista kulttuuria - sellaista läheisyyttä, puheliaisuutta ja tuomaan enemmän omaa asiaa esille. Pojat ovat yleisesti saaneet enemmän iloisuutta pelaamiseen”, jäsentää Inkeroinen muutosta.

Sen lisäksi, että Tomàs on tuonut iloisuutta joukkueen peliin, on sekä poikien että hänen oma englannin kielen taitonsa - erityisesti uskallus käyttää sitä - kehittynyt kovasti. ”Pojat eivät alkuun paljon uskaltaneet puhua, mutta nyt he puhuvat englantia rohkeasti”, iloitsee Carillo. Inkeroinen kuvaa arkisen non-formaalin kielen oppimisen nuorille mielekkääksi: ”Monen englannin kielen taito ei ole hyvä koulussa. Tässä se tarttuu ihan vahingossa peleissä ja harjoituksissa mukaan.”

Valmentaja jatkossakin ulkomailta

Tomàsin vapaaehtoisjakso tulee päätökseen joulukuussa. ”Pelaajat tietävät, ettei Tomàs valmenna heitä enää ensi kaudella ja se tietysti hieman harmittaa”, kuvaa joukkueenjohtaja Luokkanen tilannetta. Inkeroisen on tarkoitus Tomàsin kanssa yhteistyössä hankkia uusi valmentaja ensi vuodelle Espanjasta tai muualta. ”Vanhemmilta on saatu palautetta, että he ovat tykänneet kuviosta paljon. Jos me onnistumme, niin otamme tänne haluaviin kandidaatteihin yhteyttä ja pojat pääsevät itse haastattelemaan valmentajat”, kuvailee Inkeroinen tulevaisuuden suunnitelmia.

”Parasta on ollut kun nämä meidän 12-vuotiaat murkut ovat oppineet sosiaaliseksi ja antamaan käden jos pelin tiimellyksessä vastustaja kaatuu”, kehuu Inkeroinen. Hän rohkaiseekin urheiluseuroja vastaavaan yhteistyöhön Erasmus+ -ohjelman puitteissa. ”Alussa voi olla hankaluuksia tai epäluuloja, mutta rohkeasti mukaan vaan. Tämä antaa tosi paljon uutta tietoa ja taitoja suomalaiselle valmennukselle ja pelaajille”. Carillo puolestaan kertoo oppineensa kokemuksen myötä elämässään itsenäisemmäksi. Entä ovatko pojat parempia jalkapalloilijoita espanjalaisen valmennuksen myötä? ”Kyllä, tietysti. Olen heistä ylpeä”, myhäilee tyytyväinen valmentaja Tomàs Carillo.

Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu EVS on yksi Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelman Youth in Action -osioista. Vapaaehtoispalvelu vaikuttaa osallistuviin nuoriin ja yhteisöihin, joissa vapaaehtoiset toimivat. Vapaaehtoisjaksot kestävät pääsääntöisesti 2–12 kuukautta.

Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu EVS

Teksti: Ilmari Nokkonen
Kuva: Esa Luokkanen