Kuva: Silje Bergum Kinsten/norden.org
Ohjelmakauden 2014-2020 valmistelu
Nykyinen EU:n Kansalaisten Eurooppa-ohjelma (Europe for Citizens) on käynnissä vuoden 2013 loppuun. Tälle sivulle kootaan uuden, vuonna 2014 alkavan ohjelmakauden valmisteluun liittyviä tietoja.
Komission ohjelmaesitys
Euroopan komissio hyväksyi 14.12.2011 ehdotuksen uudesta Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta, jolla pyritään lisäämään kansalaisten EU-tietoutta. Vuosiksi 2014–2020 esitetyllä ohjelmalla tuetaan toimia, joilla lisätään kansalaisten tietoa EU:sta, sen arvoista ja historiasta esimerkiksi muistuttamalla Euroopan menneisyydestä ja luomalla ystävyyskaupunkisuhteita. Ohjelmalle ehdotetaan 229 miljoonan euron määrärahoja. Sen avulla ihmiset voivat myös osallistua yhteiskunnalliseen ja demokraattiseen toimintaan EU-aiheisten keskustelujen välityksellä.
Rahoituskehys vuosille 2014-2020
Kesäkuussa 2011 julkaistiin esitys EU:n uudeksi 7-vuotiseksi rahoituskehykseksi. Komission ehdotus uuden Kansalaisten Eurooppa -ohjelman rahoitukseksi on 203 miljoonaa euroa, mikä merkitsisi 12 miljoonan euron vähennystä nykyiseen ohjelmabudjettiin.
Jäsenmaiden osittainen yhteisnäkemys ohjelmasta
Euroopan unionin jäsenmaat (neuvosto) keskustelivat komission esityksen pohjalta ja pääsivät osittaiseen yhteisymmärrykseen uuden ohjelman sisällöstä toukokuussa 2012:
Euroopan parlamentin Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietintö
Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta (CULT) käsitteli komission esityksen tavallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä huolimatta komission esityksessä ollutta oikeusperustan muutosta, jonka perusteella Euroopan parlamentti voi vain joko hyväksyä tai hylätä sille annetun esityksen, mutta ei muuttaa sitä (hyväksyntämenettely).
Ohjelmasta käydään tällä hetkellä kolmikantaneuvotteluja komission, neuvoston ja Euroopan parlamentin välillä. Lopullinen ohjelma hyväksyttäneen vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon aikana.