AH-DEsign: Accessible and Sustainable Design

Pääjärjestäjä:
Aalto-yliopiston Taideteollinen korkeakoulu (Suomi)
Yhteisjärjestäjät:
L’École de Design Nantes Atlantique (Ranska)
Politecnico di Milano (Italia)
EU-tuki: 135 480 €
Hankejakso: 1.9.2011–31.8.2013
Verkkosivuja:
Tango (hankkeen sivut)
Kannelmäkikuutio (blogi)


Kuutio, liikkuva kahvila, joka kulki
Kannelmäen alueella elokuussa 2012.

AH-DEsign-hankkeen ytimenä on osallistavan muotoilun ja näyttelypedagogian tutkiminen suomalaisena, italialaisena ja ranskalaisena yhteistyönä. Hankkeessa huomio on ollut käyttäjissä; miten saadaan mm. nuoret ja ikääntyneet vuorovaikutukseen keskenään ja miten se tehdään lähiöympäristössä. Hankkeesta koottu TANGO-näyttely oli esillä Ranskassa ja Suomessa (Designmuseo 26.4.–26.5.2013). Osallistava kiertonäyttely kutsui eri-ikäiset yleisöt miettimään, tutkimaan ja oivaltamaan, kuinka suunnittelu voi vaikuttaa ihmisten elämään ja elinympäristöön. Hankkeesta on tekeillä akateeminen julkaisu.

Haastateltavina lehtori Henna Harri (HH, Aalto-yliopiston Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitos) sekä hankkeeseen osallistuneet opiskelijat Malin Bäckman (MB, Creative Sustainability) ja Tuula Mäkiniemi (TM, arkkitehtuuri)


Hankkeen sisällöt oli jaettu kolmeen osaan. Milanolaisilla, nantesilaisilla ja helsinkiläisillä oli toisistaan eriävät tehtävät ja tulokulmat. Mitä milanolaiset tekivät?

HH: Milanossa opiskelijat jalkautuivat neljään lähiöön. Heidän lähtökohtansa oli systeemisuunnittelu. Opiskelijat pohtivat asukastoimikuntien ja asukkaiden kanssa, millaisia kestävää kehitystä ja sosiaalista hyvinvointia tukevia palveluita lähiöihin voi kehittää.


Milanon Politecnicossa kehitettiin idea lähiöviljelystä.

Esimerkiksi lähiöradio ja siihen liittyvä nettipalvelu saattaisi auttaa ja helpottaa aikapankkitoiminnan saatavuutta. Radio tukisi toimintaa, jossa asukkaat voivat tarjota, pyytää ja vaihtaa palveluita silitysraudan korjaamisesta siivous- ja lastenhoitoapuun. He kehittivät myös leiritoimintakonseptin, joka tarjoaisi yhteistä tekemistä lapsille ja vanhuksille.

Erityisen hieno milanolainen konsepti on lähiöviljelyprojekti, jossa paikallinen toimija organisoi viljelytoimintaa lähiöissä ja hoitaa myös tuotteiden myymistä ja tutkimista. Lähiöviljelijöiden tuotteita myydään mm. paikallisille ravintoloille.


Nantesissa paikallisen hankkeen teemana oli empatia. Mitä se tarkoittaa ja miten se toteutettiin?

HH: Opiskelijat keskittyivät havainnoimaan ikäihmisten elämisen erityispiirteitä, eivät niinkään suunnittelemaan uusia tuotteita tai palvelukonsepteja. Tarkoitus oli siis päästä vanhuksen nahkoihin tuntemaan, millaista on eläminen vanhana.

Opiskelijat kehittivät liikkumista estäviä pukuja, ja pitivät yllään vuorokauden ajan tätä asua, joka simuloi ikäihmisen liikkumista. He nukkuivat niissä, tekivät päivittäisiä askareita, kävivät kaupassa ja kokivat konkreettisesti, miten keho toimii – tai ei toimi.

Hankkeesta syntyi myös konkreettinen apuväline purkin aukaisemiseen, kun kädet eivät taivu tai niissä ei ole voimaa.


Mitä Helsingin Kannelmäessä tehtiin? Mitkä ovat havaintosi koko hankkeen onnistumisesta?

HH: Ennen kaikkea opiskelijat saivat havainnoida, millaista arki lähiöissä on, ja mitä asukkaat toivovat ja haluavat kokoeakseen elävänsä hyvää arkea. Opiskelijat ovat pohtineet mm. miten tätä voi tutkia ja miten ihmisiä lähestytään. Hankkeen myötä on avattu pää siihen, mitä lähiöissä voisi tehdä osallistaakseen asukkaita. Arkeen voi luoda rutiineista poikkeavan, uuden näkökulman aika pienillä keinoin.

Hanke on osoittanut yhteistyötarpeen erityisesti Aalto-yliopiston koulutusohjelmien välillä. Myös yhteistyökumppanimme Nantesista ovat jo ilmoittaneet haluavansa tehdä yhteistyötä heti, kun uusi projektisuunnitelma on vireillä.

Tärkeää on tajuta oman kapean alansa rajallisuus ja se, että yhteistyötä voi ja kannattaa tehdä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Oikeastaan se on koko projektin isoin juttu.

Suoraan sanottuna, en ymmärtänyt osallistavasta muotoilusta ennen AH-DEsignia juuri mitään! Voimaannuttava kokemus on se, että hanke on edennyt niin hyvin ja me kaikki olemme oppineet hankkeesta valtavasti monella tasolla. Yhteistyö opiskelijoiden, kollegoiden ja partnereiden kanssa on ollut pääsääntöisesti hedelmällistä ja hyvää. Se on ollut suuri ilon aihe.


Malin Bäckman (vas.) ja Tuula Mäkiniemi Kannelmäessä
valmiina kohtaamaan paikallisia asukkaita..

Opinnot Aalto-yliopiston Creative Sustainability -koulutusohjelmassa saattoivat Malin Bäckmanin ja Tuula Mäkiniemen työskentelemään yhdessä Kannelmäessä. Kumpikin valmistelee lopputyötään, Malin Creative Sustainability -koulutusohjelmassa ja Tuula arkkitehtinä.

MB: Minua kiinnostaa osallistava suunnittelu ja naapurustoon ja asuinalueeseen liittyvät kysymykset. Se, miten ihmiset saadaan mukaan luomaan uusia toimintatapoja ja yhteyksiä.

Erilaisten kokeilujen jälkeen olen yrittänyt hahmottaa, miten muotoilija voisi työskennellä asukkaiden kanssa. Ensin olen yrittänyt tutustua alueeseen asukkaiden omien kokemusten perusteella. Sitten olen pohtinut, miten saada ihmisiä mukaan aktiviteetteihin. Viimein suunnittelin yhdessä Tuulan kanssa tilapäisiä tapaamispaikkoja. Kaiken avainsanana on ollut yhteisöllisyys.

TM: Minä lähdin arkkitehdin näkökulmasta: mitä voisin rakentaa, jotta syntyy kohtaamisia. Ajattelin liikkuvaa kahviota, joka nimettiin Kuutioksi. Aluksi se oli isompi, liikkuva rakennelma, johon voi kävellä sisään. Kun halusimme mennä ihmisten pariin, meitä kiinnosti, onko olemassa konkreettisia strategisia pisteitä laukaisemassa kohtaamissarjoja.

Kuutiosta tuli lopulta värikäs työnnettävä ja minikokoinen mobiilikahvio, joka liikkui eri puolilla Kannelmäkeä.

MB: Olisi pitänyt olla kyltit kertomassa, mistä on kyse. Kuutio saattoi näyttää siltä, että on yksityiset bileet meneillään, varsinkin kun oltiin ravintolapäivänä liikkeellä. Mutta kaikki suhtautuivat siihen positiivisesti.

TM: Kuutio oli kotikutoisen näköinen, värikäs ja outo. Se oli spontaaneja reaktioita herättävä yllätysmomentti, ja sellainenhan madaltaa juttelukynnystä. On myös helppoa lähestyä ihmisiä, kun on tällainen erillinen vimpain, joka tekee minusta vähän pellen ja antaa tekosyyn keskustella.


Mitkä ovat isot loppuhavaintonne?

MB: Lopputyössäni on teoriaosa, jossa yritän selittää omaa näkökulmaani muotoiluun ja miten se ihmisten osallistamisen myötä voisi olla kestävämpää. Muotoilijoiden olisi astuttava askel taaksepäin ja innostaa ihmisiä luovuuteen. Silloin ei muotoiltaisi niin paljon turhaa.

TM: Minä tein uusia havaintoja tiettyihin arkkitehtikoulutuksen peruskiviin ja muodonantoon liittyviin teeseihin. En halua kyseenalaistaa niitä, koska ne ovat rakennustaiteen kannalta oleellisia. Mutta kun tehdään ympäristöjä ihmisille, ne eivät ole heille niin merkityksellisiä. Huomasin myös, että osallistava sosiaalinen suunnittelu on pikemminkin moniaistista kuin visuaalista. Etenkin vanhuksille hajut, kosketukset ja äänet voivat olla tärkeämpiä kuin visuaalinen hahmo.


5/2013
(muokattu 6/2013)

Lisätietoja
Tango (hankkeen sivut)
Kannelmäkikuutio (blogi)
Hankekortti (CIMO)