Osallistujalle

EU:n Kulttuuri-ohjelman hallinnoinnista vastaava toimeenpanovirasto EACEA vastaa hakukierrosten järjestämisestä ja hankkeiden valinnoista. Se laatii avustussopimukset ja -päätökset, joilla EU myöntää rahoitustukea hankkeille.

Jokaisella hankkeella on oma yhteyshenkilönsä EACEAssa

Kaikki tukea saaneet hankkeet saavat avustussopimuksen tai -päätöksen mukana tiedon omasta yhteyshenkilöstään EACEAssa. Kaikki hankkeen ja rahoittajan välinen yhteydenpito käydään hankkeen pääjärjestäjän ja yhteyshenkilön välillä. Yhteyshenkilö kannattaa muistaa myös hankkeen tiedotuksessa ja tapahtumien markkinoinnissa.

Hankehallintoon liittyvät raportointiohjeet ja -pohjat saa yhteyshenkilöltä. EACEA julkaisee ne myös tuensaajille tarkoitetussa osassa omaa verkkopalveluaan.

CIMO on hankkeelle tärkeä kumppani viestinnän toteutuksessa

CIMOn Kulttuurin yhteyspisteen ensisijainen tehtävä on opastaa ja neuvoa hakijoita kaikissa ohjelmaan ja tuen hakemiseen liittyvissä kysymyksissä.

Hankkeiden käynnistyttyä CIMOn rooli muuttuu ja meistä tulee hankkeelle tärkeä kumppani viestintään, näkyvyyteen ja tulosten levitykseen liittyvissä toimissa.

Ota yhteyttä CIMOn Kulttuurin yhteyspisteeseen ja kerro meille hankkeenne ajankohtaisista tapahtumista ja kuulumisista.