Vuonna 2011 ennätysmäärä hakijoita

Vuonna 2011 festivaalitukea myönnettiin 26 festivaalille, kun hakijoita oli peräti 674. Suomesta lähetettiin 11 hakemusta, joista yksikään ei saanut tukea. Yksi tuetuista festivaaleista on ranskalainen Jazz sous les Pommiers.

Festivaalihaun tulokset 2011

EU:n Kulttuuri

Tuki eurooppalaisille festivaaleille

Asemansa vakiinnuttaneet eurooppalaiset festivaalit voivat hakea Kulttuuri-ohjelmasta tukea festivaalin järjestämiseen. Festivaaliohjelmistoon on sisällyttävä teoksia vähintään 7 Kulttuuri-ohjelmaan osallistuvasta maasta.

Hakijoiden tulee olla festivaaleja, jotka on järjestetty jo vähintään viidesti. Festivaalin asemaa eurooppalaisessa kentässä arvioidaan mm. ohjelmiston kansainvälisyydellä ja innovatiivisuudella sekä yleisön määrällä.

Eurooppalaisille festivaaleille myönnettävä tuki voi olla korkeintaan 100 000 euroa vuodessa. Tuki on tarkoitettu ainoastaan festivaalin eurooppalaiseen ulottuvuuteen liittyviin kustannuksiin (mm. eurooppalaisten teosten esittämiseen liittyvät kulut), joista EU-tuki voi kattaa enintään 60 %.

Kulttuuri-ohjelman viimeinen haku eurooppalaisten festivaalien tukemiseksi järjestettiin vuonna 2012. Tätä tukimuotoa ei ole tarjolla Luova Eurooppa -ohjelmassa (2014-2020).