Suomalaisia mukana yli 200 hankkeessa

Kaikkiaan EU on tukenut vuosina 2000-2010 lähes 2000 kulttuurialan hanketta.

Lue suomalaisten hankekokemuksista

Tutustu Suomea koskeviin hanketilastoihin

Ohjelmamaat

Kulttuuri-ohjelmaan osallistuu 37 maata

Ohjelman tavoitteet

Kulttuuri-ohjelman tavoitteet

kulttuurilogo_ohjelma_ja_lippu_205px

Essi Kaasalaisen Kasvihuone / ANTI-festivaali 2009, A Space for Live Art -hanke
Kuva: Petteri Kivimäki

Tuki hankeyhteistyölle

Kulttuuri-ohjelma tukee 1–5-vuotisia yhteistyöhankkeita eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden välillä. Hankkeet voivat olla poikkitaiteellisia tai keskittyä yhdelle tietylle taiteenalalle. Ohjelmaan osallistuu 36 Euroopan maata. Yhteistyötä ohjelman ulkopuolisten ns. kolmansien maiden kanssa tuetaan omasta ohjelmalohkosta. Lisäksi tuetaan yhteistyötä kulttuuripolitiikan analyysityötä tekevien organisaatioiden kesken.

Hankkeet ovat sisällöllisesti laajoja ja niissä voidaan toteuttaa esimerkiksi kiertonäyttelyitä, työpajoja, sekä tiedon- ja kokemusten vaihtoa ammattilaisten kesken. Hankkeet voivat myös tähdätä oman alan eurooppalaisten verkostojen luomiseen tai laajentamiseen.

Rahoituksen saamisen perusedellytys on se, että yhteistyötä tehdään usean maan välillä. Siksi ohjelmassa ajateltua eurooppalaista hankeyhteistyötä eivät edusta puhtaasti paikalliset, alueelliset tai kansalliset hankkeet eivätkä myöskään yksittäisten taiteilijoiden tai ryhmien esiintymiskiertueet.

Kulttuuri-ohjelman hanketuki jakaantuu neljään tukimuotoon

TUKIMUOTO KESTO JÄRJESTÄJIEN LUKUMÄÄRÄ TUKISUMMA HAKUAIKA
Monivuotiset yhteistyöhankkeet (ohjelmalohko 1.1) vähintään 3 ja enintään 5 vuotta vähintään 6 järjestäjää 6 eri maasta 200 000 - 500 000 euroa/vuosi, ja se kattaa enintään 50% talousarviosta vuosittain 1.10. aina vuoteen 2012 saakka. Huom! vuonna 2012 3.10.
Lyhyet yhteistyöhankkeet (ohjelmalohko 1.2.1) enintään 2 vuotta (24 kk) vähintään 3 järjestäjää 3 eri maasta 50 000 - 200 000 euroa koko hankkeen ajalle, ja se kattaa enintään 50% talousarviosta vuosittain 1.10. aina vuoteen 2012 saakka. Huom! vuonna 2012 3.10.
Yhteistyöhankkeet kolmansien maiden kanssa (ohjelmalohko 1.3.5) enintään 2 vuotta (24 kk) vähintään 3 järjestäjää 3 eri maasta sekä vähintään yksi kolmannen maan kumppani 50 000 - 200 000 euroa koko hankkeen ajalle, ja se kattaa enintään 50% talousarviosta

vuosittain 3.5. aina vuoteen 2012 saakka
Huom! vuonna 2012 4.5.

Kulttuuripolitiikan analyysihankkeet (ohjelmalohko 3.2) vähintään 1 ja enintään 2 vuotta (12-24 kk) vähintään 3 järjestäjää 3 eri maasta korkeintaan 120 000 euroa/vuosi, ja se kattaa enintään 60% talousarviosta vuosittain 1.10. aina vuoteen 2012 saakka.