Kuva: Janne Westerlund
Kokemuksia opintovierailun järjestämisestä
Ideoita ja innovaatioita aikuiskoulutuksesta
Ikääntyvä Eurooppa tarvitsee uusia ideoita ja innovaatioita, ja niitä voidaan tuottaa koulutuksen avulla. Nuorten kouluttaminen ei riitä, vaan myös elinikäistä oppimista tarvitaan turvaamaan tulevaisuuttamme. Elintasoa halutaan nostaa ja ylläpitää, ja työpaikat olisi saatava pysymään Euroopassa. Maahanmuuttajien integroitumisessa riittää myös haasteita. Mihin tarpeisiin aikuiskoulutusta suunnataan ja kenelle?
Lue koko juttu
Tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeita pohdittiin opintovierailulla Kainuussa
Kainuun ammattiopiston järjestämä vierailu on toistaiseksi ainoa ennakointia käsittelevä opintovierailu Euroopassa. Aiheen kiinnostavuudesta kertoo jo se, että opintovierailulle olisi ollut tulijoita moninkertaisesti osallistujapaikkoihin verrattuna. Viikon mittaiseen opintovierailuun sisältyi puheenvuoroja ennakoinnin menetelmistä ja tuloksista, ajatusten vaihtoa eri maiden ennakointikäytännöistä sekä vierailuja Kainuun alueen yrityksiin, jotka ovat joutuneet toiminnassaan uudenlaisten työvoima- ja osaamistarpeiden eteen.
Lue koko juttu
Yrittäjyyskasvatuksen opintovierailu kirkasti Suomi-kuvaa
Kolmetoista koulutuksen asiantuntijaa eri puolilta Eurooppaa juttelee innostuneesti suomalaisesta koulujärjestelmästä ja koulujen yrittäjyyskasvatuksesta. He kehuvat suomalaisen yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijyyttä ja opettajien, oppilaiden ja vanhempien keskinäistä luottamusta niin vuolaasti, että suomalainen häkeltyy.
Lue koko juttu Leonardo-luotaimesta
Suomen menestys Pisa-tutkimuksessa veti Joensuuhun
Viisitoista koulutuksen asiantuntijaa kymmenestä eri Euroopan maasta keskustelee innokkaasti suomalaisesta koulujärjestelmästä ja pohtii, mikä on se salaisuus, jolla Suomi kerta toisensa jälkeen pärjää OECD:n Pisa-tutkimuksessa. Välillä kuunnellaan aiheeseen liittyviä asiantuntijaluentoja ja kierretään seuraamassa opettajien ja opettajiksi opiskelevien työskentelyä Joensuun normaalikoulussa.
Lue koko juttu
Kokemuksia opintovierailulle osallistumisesta
Matkakertomus: Study Visitillä Santiagossa, Espanjassa 20.-23.3.2012, aiheena tietokoneiden opetuskäyttö
Jyväskylän ammattiopiston yksikönjohtaja Pekka Risku osallistui maaliskuussa 2012 Espanjassa pidetylle opintovierailulle, jonka aiheena oli tietokoneiden opetuskäyttö.
Lue Pekka Riskun matkakertomus vierailulta
Matkapäiväkirja Opintovierailulta 136 “Increasing opportunities for adult learning”, 27.11.-30.11.2011, Haag, Alankomaat
Suomesta on pitkä matka niin sanottuun Eurooppaan. Kuuden tunnin lentopäivän jälkeen Suomi tuntuu periferialta, kylmältä itäiseltä rajalinjalta. Täällä isossa maailmassa etsin pitkään oikeaa junaa - ja eksyn sittenkin aluksi väärään. Kotona Lappeenrannassa asemalta lähtee vain yksi juna kerrallaan, suomeksi. En usko, että kukaan on aiemmin viettänyt yli kahta tuntia junassa matkalla Amsterdamista Haagiin ja vaihtanut junaa kolmesti tuolla noin 50 kilometrin matkalla.
Lue koko Merja Bergin matkapäiväkirja
Reflections on a study visit
Serendipity. A beautiful English word which broadly means “the achievement of a good outcome by chance”. Wikipedia notes that is is apparently one of the hardest words to translate from English and offers alternative definitions such as “happy accident” and “pleasant surprise”.
In March 2011 I was fortunate enough to go on a Transversal study visit to Finland. The visit was hosted by KAO, a highly regarded vocational college with an interesting approach to understanding the future skills and training needs of local and regional employers and young people. When reflecting on all the good things that came from the visit I was thinking in terms of serendipity but it quickly became clear to me that chance had very little to with its successes. The good outcomes achieved were firmly rooted in the hard work put in by the study visit hosts and the participants but are above all were catalysed by the foresight of the EU in providing the organisational structures and financial support that makes these visits possible.
What follows are my views on the many benefits I got from my participation in the study visit.
Read the article written by Bob Windmill
Study visit in Ivalo
It’s early April, Helsinki still has snow, a considerable area of the Gulf of Bothnia is frozen. Ivalo lies over 1000 kilometres north of Finland’s capital. From above there seem to be few settlements of any size to disturb the unchanging, monochrome beauty of snow covered forest, frozen lakes and rivers.
Read the arcticle written by Irene Krechowiecka
"Emäntämme aktiivisuuden vuoksi pystyimme hyvin tutustumaan tavallisen tsekkiläisen perheen ja lapsen elämään. Vieraanvaraisuus oli yltiölämmintä. Tuli tunne, että me eurooppalaiset opettajat puhumme yhteistä kieltä ja meillä on kaikilla yhteinen tavoite työssämme. Tällaiset vierailut tekevät Euroopasta pienemmän. Vierailu oli huippukokemus, vaikkakin tiedollinen anti ei ollut niin suurta kuin voisi toivoa. Toisaalta, me suomalaiset olemme monessa asiassa niin paljon edellä, että ymmärrän tilanteen sen vuoksi hyvin."
Pirjo Laatikainen, erityisopettaja, Joensuun normaalikoulu
"Vierailukäynnit antoivat mainion kuvan siitä, mihin suuntaan omassa koululaitoksessamme voitaisiin kehittää oppilas–opettaja-interaktiota. Tämä oli varmaankin vierailun merkittävin anti."
Jukka Kuittinen, rehtori, Saarnilaakson koulu
"Luennot ja vierailut antoivat erittäin selkeän kuvan saksalaisesta ammatillisesta koulutuksesta ja siihen liittyvästä rajanylitapahtuvasta harjoittelijavaihdosta. Selkeät luennot, hyvät esiintyjät ja hyvin valitut vierailukohteet.
Vierailu antoi minulle lisää tietoa kansainvälisestä liikkuvuudesta, koulutusjärjestelmien eroavaisuuksista ja osaamisen tunnistamisen vaikeuksista."
Kirsi Markkanen, kehittämispäällikkö, Tehy ry
"Upeinta olivat kontaktit ja yhteydenpito muihin samanhenkisiin ryhmäläisiin, jonka uskon jatkuvan jatkossakin.
Tärkein oivallus oli varmaan se, että me Suomessa alamme todellakin olla jälkijunassa tietotekniikan sovelluskäytössä verrattuna melkein mihin tahansa Euroopan maahan."
Mika Ruuhiala, rehtori, Säkylän seudun lukio
"Vierailu oli ammatillisesti erittäin antoisa, asiantuntijoiden välinen tiivis ajatustenvaihto on aina varsin hedelmällistä. Suomalaista koulujärjestelmää ja lasten sekä nuorten osallisuutta oli mukava päästä ylpeänä esittelemään."
Jussi Tomberg, Oulun kaupungin opetustoimi
"Opin uusia tapoja verkostoitua, opin tuntemaan Euroopan Unionin jäsenmaiden lähtökohtien erilaisuuden, sain uusia ideoita yrittäjyyskasvatuksen edistämiseen, ymmärrän paremmin tutkinnon suorittamisen merkityksen yrityksen toiminnalle ja ammattitaitoisen työvoiman saannille."
Markku Kokkonen, opetusneuvos, Opetushallitus
"Parhaiten hyödynnettävissä ovat henkilökohtaiset kontaktit osanottajien kanssa ja niiden avulla mahdollisesti syntyvät oppilaskontaktit. Myös eri maiden koulujärjestelmien tuntemus avartaa näkemystäni eurooppalaisista koulujärjestelmistä.
Olen kertonut kotimaisille kollegoilleni vierailustani ja rohkaissut heitä hakemaan vastaaviin vierailuohjelmiin."
Timo Smolander, rehtori, Joroisten lukio
"Sain laajan kuvan eurooppalaisista koulutusjärjestelmistä. Se todella avarsi näkemystäni. Ryhmän kanssa käydyt keskustelut olivat antoisia ja monipuolisia. Vierailut kouluissa oli myös tarkkaan mietitty, sain käydä niissä kouluissa, joissa on nimenomaan erityistä tukea tarvitsevia oppilaita."
Taru Asikainen, erityisopetuksen aluekoordinaattori, Vantaan kaupunki