Kesäkurssit Suomessa
CIMO järjestää joka kesä 5 Suomen kielen ja kulttuurin intensiivikurssia eri puolella Suomea. Kursseja on useita eri tasoja. Vuonna 2013 järjestetään lisäksi suomalaisen nykykirjallisuuden kurssi.
Kenelle kurssit on tarkoitettu?
- Kurssit on tarkoitettu ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoille.
- Kursseille eivät voi hakea Suomessa asuvat ulkomaalaiset.
- Suurin osa kursseista on tarkoitettu kaikkien maiden opiskelijoille. Mahdollisista rajoituksista kerrotaan kurssien kohdalla.
Kurssien tavoite ja sisältö
Kielikurssien tavoite on aktivoida opittua kielitaitoa ja kehittää sitä aidossa kieliympäristössä.
Kursseilla kerrataan kielioppia, luetaan, kirjoitetaan, kuunnellaan ja erityisesti puhutaan: kurssilla puhutaan vain suomea.
Kurssin kustannukset
- Opetus, oppimateriaali ja majoitus ovat opiskelijalle maksuttomia.
- Osallistujat voivat hakea CIMOsta matka-apurahaa.
- Huom! Pohjoismaisissa yliopistoissa opiskelevat voivat hakea matka- ja majoitusapurahaa opiskelumaastaan Suomen kielen ja kulttuurin kursseja sekä suomalaisen nykykirjallisuuden kurssia varten ennen kurssin alkua. Lisätietoa saa kunkin Pohjoismaan kesäkurssien yhteyshenkilöltä (yhteystiedot alla).
Kurssin arviointi
Kurssin päätteeksi annetaan todistus, jossa opiskelijan suoritus on arvioitu. Arviointiin vaikuttavat loppukoe tai kirjallinen harjoitustyö sekä aktiivinen tuntiosallistuminen.
Suomen kielen kurssien laajuus on 10 ECTS-pistettä.
Miten kursseille haetaan?
|
Muut kuin pohjoismaisten yliopistojen opiskelijat |
1.3. |
sähköpostitse |
suomenkesakurssit(at)cimo.fi |
|
1.3. |
postitse |
CIMO / Suomen kielen kesäkurssit
PL 343
FI-00531 Helsinki
Finland |
|
Pohjoismaisten yliopistojen opiskelijat |
1.3. |
sähköpostitse |
suomenkesakurssit(at)cimo.fi |
|
1.3. |
postitse |
oman maan Nordkurs-yhteyshenkilölle (ks. osoite alla) |
Kesäkurssien Nordkurs-yhteyshenkilöt
Norja
Leena Niiranen
Universitetet i Tromsø
Fakultet for humaniora, samfunnsvitenskap og lærerutdanning
N-9037 Tromsø
leena(at)hifm.no
Ruotsi
Sari Pesonen
Stockholms universitet, Institutionen för baltiska språk, finska och tyska,
Avdelningen för finska
S-10691 Stockholm
sari.pesonen(at)finska.su.se
Tanska
Paula Andersson
Københavns Universitet, Institut for Nordiske Studier og Sprogvidenskab,
Finsk Afdeling
Njalsgade 120, bygning 22, 5. sal
DK-2300 København S
tfc337(at)hum.ku.dk
Hakemuksen liitteet
- opettajan lausunto kielitaidosta
- essee, joka on kirjoitettu opettajan valvomassa tilaisuudessa (aiheet ilmoitetaan opettajille sähköpostitse)
Opettaja ja opiskelija tarvitsevat lomakkeiden täyttämisessä Eurooppalaisen viitekehyksen itsearviointilokerikkoa.
Tiedot valinnoista ilmoitetaan hakijoille 30.4. mennessä sähköpostitse.
Kesäkurssien vastuuhenkilö on Leena Kärnä.
Lomakkeet
Hakulomake Suomen kielen ja kulttuurin kesäkursseille (doc)
Lomake opettajan lausuntoa varten (doc)