Korukokoelmia tutkimassa Skotlannissa

Viiden viikon mittainen virkamiesvaihtoni Skotlannin kansallismuseossa käynnistyi lokakuun 2011 loppupuolella. Museo oli tuttu jo edellisen, vuonna 2006 toteuttamani virkamiesvaihdon kautta. Tämänkertainen vaihtoni perustuikin pitkälti tuolloin itämään jääneisiin tutkimussuunnitelmiin.

Kansallismuseon kansatieteellisten kokoelmien tutkijana ja intendenttinä olen tutkinut sekä talonpoikais- että pukukoruja ja pyrkinyt myös aktiivisesti kartuttamaan niitä Kansallismuseon omissa kokoelmissa. Minulla oli vuoden 2006 perusteella alustava käsitys Skotlannin kansallismuseon korukokoelmista ja vaihtoni tavoite oli päästä tutkimaan tätä aineistoa ja vertaamaan sitä omaan korustoomme.

Se, että museo ja sen henkilökunta, etenkin Scotland and Europe -yksikössä, oli minulle entuudestaan tuttu, helpotti vaihdon käytännön järjestelyjä ja minun oli siten mahdollista päästä nopeasti aloittamaan tutkimusprojektini. Heti aluksi kävi ilmi, että aineistoa oli paljon, koska esinekokoelmiin oleellisesti liittyvää tietoa oli myös kansatieteellisessä arkistossa ja kirjastossa. Viiden viikon ajalle tarvittiin siis alustava toimintasuunnitelma, jotta aika ei loppuisi kesken.

Korulöytöjä ja uusia näkökulmia

Käytännön järjestelyt sujuivat hyvin Skotlannin-kollegoiden avuliaan asenteen ansiosta ja minusta tuli nopeasti osa museon henkilökuntaa. Korukokoelmien dokumentoinnin suoritin sekä valokuvaamalla että käymällä läpi museon sähköisen luettelointijärjestelmän tiedot koruista. Talonpoikaiskorujen kokoelma avasi aivan uusia näkökulmia omaan, kansalliseen korukokoelmaamme ja tältä pohjalta syntyi myös jatkotutkimushanke, jota selvitämme nyt yhdessä skotlantilaisen kollegan kanssa.

Vaihtoni hyödyt olivat muutenkin vastavuoroisia, sillä pystyin selvittämään joidenkin skotlantilaisissa kokoelmissa olevien, tähän asti tunnistamattomien korujen taustoja. Pukukorujen osalta perehdyin Museum of Scotlandin vuonna 1999 saamaan mittavaan testamenttilahjoitukseen, ns. Miss Crowfordin kokoelmaan, joka käsittää noin 1500 pukukorua. Aineiston ainutlaatuisuutta lisää se, että lahjoitukseen liittyy lahjoittajan elämänmittainen arkistoaineisto valokuvineen ja päiväkirjoineen.

Korujen kanssa samassa varastossa säilytettiin museon kokoelmiin kuuluvia taikaesineitä. Koska niitä ei lukumääräisesti ollut paljoa ja koska ne liittyvät keskeisesti omiin tutkimusintresseihini, päätin käyttää päivän näiden läpikäymiseen. Palattuani Suomeen jatkoin aiheen käsittelyä kirjeenvaihdossa Skotlannin kansallismuseosta jo eläkkeelle jääneen tutkijan kanssa.

Vaihtokokemukset rikastavat

Koen, että virkamiesvaihdot ovat palvelleet työhistoriani eri vaiheissa eri tavoin ja kukin kokemus on ollut yhtä arvokas. Vaihtoni vuonna 1998 British Museumissa oli tuoreen museotutkijan unelman täyttymys ja avasi etuoikeutetun mahdollisuuden päästä näkemään maailmankuulun museon kulissien taakse. Vuonna 2006 vaihto Skotlannin kansallismuseossa syvensi kansallismuseona toimimisen käsitettä ja tarjosi mielenkiintoisen vertailukohdan British Museumille. Nyt, kun oma työhistoriani on pitempi ja toimenkuvani vakiintunut, koen, että kansainvälisyyden kokemus oli vielä aikaisempia kokemuksia syvällisempi.

Keskustelut toisen maan kollegoiden kanssa ovat aina olleet vaihtojen suurta rikkautta – niin nytkin. On etuoikeus voida jakaa kokemuksia samaa työtä tekevien ihmisten kanssa ja huomata, että maasta riippumatta työn hyvät – ja välillä huonotkin – puolet ovat yhteisiä. Vallitsevan taloustilanteen heijastukset olivat keskusteluissamme usein, etenkin kun tieto Kansallismuseon budjettileikkauksista saavutti minut juuri vaihtoni aikana.

Yhteenvetona voin todeta, että vaihto oli huikea, rikastuttava kokemus, jonka voimin omaa työtä jaksaa tehdä innolla niukkenevista resursseista huolimatta.

Raila Kataja