Kohteena kengurumaa

Minulla, päälle 50 -vuotiaalla, kolmen aikuisen lapsen äidillä ja ihanan miehen vaimolla oli oma unelma. Halusin lähteä virkamiesvaihtoon Australiaan, yksin, kokeillen omien siipieni kantavuutta ja saaden uutta sisältöä työhöni. Tuntui, että lähes 15 vuotta eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian notaarina työskentelyni vastapainoksi halusin nähdä miten tämä Pohjoismaista alkunsa saanut maailmanlaajuinen oikeusasiamiesjärjestelmä toimii muilla mantereilla.

Unelma alkaa elää

Olin käynyt aiemmin perheeni kanssa Australiassa, paikallisena talviaikana ja ihastunut ihmisten mutkattomuuteen, heidän otteeseensa elämään, luontoon. Kerroin haaveeni oikeusasiamiehelle kehityskeskustelujen yhteydessä maaliskuun alussa 2006. Yllätyksekseni hän ei tyrmännyt ideaani vaan kannusti sen jatkotyöstämiseen. Selvitin netistä millainen oikeusasiamiesjärjestelmä Australiassa oli ja huomasin, että siellä oli Suomen järjestelmää vastaava oikeusasiamies jokaisessa osavaltiossa. Niinpä sitten seuraavaksi lähetin sähköpostia neljän eri osavaltion oikeusasiamiehen kansliaan ja kerroin hyvin vapaamuotoisesti kuka olin, mitä tein työkseni ja että olisin kiinnostunut virkamiesvaihdosta.

Työpaikka löytyy

New South Walesin osavaltion Sydneyssä sijaitseva Ombudsman Office alkoi käydä kanssani sähköpostikirjeenvaihtoa. Heidän ensimmäinen toteamuksensa oli, että he sinänsä ottaisivat minut mielellään vastaan, mutta että heillä ei olisi varaa palkkaukseeni. Tässä vaiheessa selvitin lentojen hinnat, tein kokonaislaskelmat ja vein ehdotukseni oman kansliani johtoryhmän käsiteltäväksi. Johto teki linjauksensa, jonka mukaan minulle myönnettäisiin virkamiesvaihdon toteutuessa neljän kuukauden palkallinen virkavapaus ja maksettaisiin matkat. Tämän jälkeen prosessi alkoi edetä todella nopeasti Sydneyssä. Ensin oli haettava viisumia ja tapaukseeni parhaiten soveltuvaksi katsottiin ns. Occupational Trainee Visa. Viisumin kestoajan tuli kattaa myös lentopäivät ja käytännön järjestelyihin tarvittavat oleskelupäivät. Käytännössä työnantajani oli haettava itselleen eräänlainen training- status ja vasta sen jälkeen saatoin hakea omaa viisumiani. Koko viisumin hakuprosessi kesti noin kolme kuukautta ja se oli eri vaiheineen sekä lomakkeineen työläs.

Asunnon etsintää ja käytännön järjestelyjä

Olin usean kuukauden ajan seurannut netin välityksellä Sydneyssä vapaina olevien vuokra-asuntojen tarjontaa. Tuolloin muodostui käsitykseni hintatasosta ja vähän myös siitä, millä etäisyydellä työpaikastani ja missä päin Sydneytä haluaisin asua. Tarvitsin tuntumaa myös siksi, että olin hakemassa Cimolta apurahaa asumiskustannuksiin. Etsin kalustettua pientä yksiötä. Välittäjät eivät suostuneet siihen, että vuokrasopimuksen olisi puolestani tehnyt joku paikallisista tutuistani. Vasta Suomesta lähtöpäivänäni sain tietää asunnonvälitystoimistoista, ettei vuokrasopimuksia tavallisesti tehdä alle puoleksi vuodeksi; miltään kotisivuilta tms. ei moinen ollut ilmennyt. Onneksi olin varannut muutamaksi päiväksi edullisen hotellin ja siitä käsin kävelin keskustaan tulevan työpaikkani lähistölle ja kuljin välitystoimistosta toiseen etsien itselleni asuntoa. Kuinka onnellinen olinkaan löydettyäni pienen studion, jonka varsinainen omistaja suostuikin tekemään kanssani vuokrasopimuksen neljäksi kuukaudeksi! Käytännön järjestelyt olivat varsin monimutkaiset. Varsinainen vuokrasopimus tehtiin asuintalon yhtiön avulla. Jouduin maksamaan lähes parin tuhannen euron takuumaksun ministeriön erityisvirastoon, joka palautti summan asunnon lopputarkastuksen jälkeen. Itse jouduin soittamaan paikalliseen sähköyhtiöön, ilmoittamaan mittarilukemat ja tekemään sähkösopimuksen. Pankkitili oli luonnollisesti myös avattava; pankkikortin esittäminen eri paikoissa (mm. postissa) toimi kuin henkilötodistus. Vuokran lisäksi maksoin siis sähkön, vesi kuului vuokraan.

Tehokasta työskentelyä pilvenpiirtäjässä

Paikallinen oikeusasiamiehen toimisto sijaitsi 33 kerroksisen pilvenpiirtäjän 23., 24. ja 26. kerroksissa. Henkilökuntaa oli n. 200 eli nelinkertainen määrä omaan toimistooni. Henkilöstöstä vain muutamalla oli oikeustieteellinen loppututkinto; päinvastoin kuin meillä Suomessa. Minulle oli laadittu etukäteen hyvin yksityiskohtainen tutustumisohjelma. Kiersin neljän kuukauden ajan neljässä eri tiimissä ja osallistuin joillekin tarkastuksille. Kukin jakso alkoi aina eri vastuuhenkilöiden lyhyillä esitelmillä heidän alueistaan. Sitten seurasivat kussakin tiimissä viikot, joiden aikana luin heidän ohjeitaan, mallejaan, saapuneita kanteluita jne. Tein joitakin kanteluvastauksia muiden nimissä, olinhan Suomen eduskunnan virkamies enkä voinut toimia omissa nimissäni. Koin, että kaikki oli erittäin tarkasti ohjeistettua, ohjeet olivat jopa lapsellisen yksityiskohtaisia. Ylipäätään koin australialaisen hallinnon erittäin monimutkaiseksi ja byrokraattiseksi. Hämmästyttävää kuitenkin oli, että kaikki tuntui toimivan ja työskentelyilmapiiri oli tyytyväinen ja tehokas. Pieni yleisestä mutkattomuudesta kertova yksityiskohta oli se, että kaikkia puhuteltiin vain etunimeltä, niin työtovereita kuin muita viranomaisiakin. Toimistossa oli hyvin paljon eri tason esimiehiä, ilmapiiri oli kontrolloiva, mutta myös palkitseva ja kiittävä. Jokainen yksittäinen toimenkuva oli tarkasti kuvailtu. Käytössä olivat kaikki nykyaikaisen tietotekniikan ja sähköisten työpöytien suomat järjestelmät. Puhelinta ja sähköpostia käytettiin huomattavasti enemmän kanteluiden selvittämisessä kuin Suomessa, jossa asiointi on muodollisempaa ja kirjallista.

Virastoelämää australialaisittain

Pukeutuminenkin työpaikallani oli mutkatonta. Vain ylimmät päälliköt käyttivät paidan kanssa solmiota; farkut, t-paidat ja varvastossut olivat ihan tavanomaista. Australia on hyvin monikansallinen, jokainen on kotoisin jostakin maailmankolkasta. Pohjoismaisena uutena tulokkaana ja lähettiläänä minun oli helppo sulautua joukkoihin. Aamuisin porisivat vedenkeittimet, joista halukkaat ottivat vettä murukahviinsa tai teehensä. Leivänpaahtimet ja –grillit olivat ahkerassa käytössä; paahdetun leivän tuoksu leijaili joka puolella aamuisin ja lounasaikaan. Lämmintä lounasta ei työpaikoilla tai kouluissa syöty; mukana olivat omat eväät tai pikaruokapaikoista työmatkalla ostetut herkut.

Kielitaidollinen anti

Aluksi en ymmärtänyt läheskään kaikkea kuulemaani englantia, mutta samojen sanojen toistuessa totuin pikku hiljaa paikalliseen ääntämykseen. Ylipäätään aloin hyväksyä itsessäni sen, ettei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää ja että aina voi kysyä uudestaan epäselväksi jäänyttä asiaa. Eniten parani taitoni ymmärtää kirjoitettua tekstiä. Työskentely oikeusasiamiehen kansliassa niin Suomessa kuin Australiassakin on pitkälti asiakirjoihin tutustumista ja tekstin tuottamista; ei niinkään puhumista. Selvästi kuitenkin huomaan, että nykyisin rohkenen puhua englantia aiempaa enemmän.

Tuliaisina Suomeen uusia ystäviä ja paljon muuta

Rohkeuteni lähteä virkamiesvaihtoon sai paljon ihailua niin Suomessa kuin Sydneyssäkin. Moni ajatteli, että miksi en minäkin voisi tehdä samoin. Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että vaihdostani tuli yksipuolinen eli New South Walesin Ombudsman Office´sta ei tule ketään vastavierailulle; vaikeutena on suomen kieli.

Oli todella mielenkiintoista huomata miten sama instituutio voi toimia niin eri tavalla eri puolella maailmaan. Toimintatapoihin vaikuttavat kyseisen maan hallinto- ja oikeusjärjestelmä sekä työkulttuuri. Pidin molemmissa virastoissa ns. presentation –esityksen näiden kahden kanslian eroavaisuuksista. Sydneyn havaintoni ovat saaneet aikaan runsasta keskustelua. Kansliassani on selvästi voimistunut nykyisten työtapojemme kyseenalaistaminen ja kehittäminen. Aika näyttää millaisia toiminnallisia tuliaisia toin työpaikalleni kengurujen maasta.

Itkien sieltä lähdin. Olin saanut monia uusia ystäviä, jotka tuntuivat jäävän liian kauas vaikkakin yhteydenpito on nykyisin niin helppoa. Olen ylpeä itsestäni; siitä, että uskoin unelmaani ja rohkenin lähteä työskentelemään sen toteutumiseksi. Mitä Australia minuun sitten jätti; suuren kaipuun, annoksen uutta itseluottamusta, erilaista näkemystä työhöni, pienen pieniä ajatuksia uusista suurista unelmista!

Helena Rahko