Kuva: Davide Pavone

Demokratiahankkeet tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaa

Nuorten demokratiahankkeet ovat kansainvälisiä projekteja, joiden tavoitteena on edistää nuorten yhteiskunnallista osallistumista ja vaikuttamista. Hankkeissa nuoret voivat luoda uusia vaikuttamiskeinoja tai kertoa muille hyviksi koetuista keinoista osallistua päätöksentekoon.

Demokratiahankkeisiin voi sisällyttää paljon erilaista toimintaa, esimerkiksi paikallisia kohtaamisia päättäjien kanssa ja kaikkien osallistuvien ryhmien yhteisiä tapaamisia. Demokratiahankkeen aikana toimintaa voi toteuttaa paikallisesta tasosta kansainväliseen eli nuoret voivat järjestää esimerkiksi tempauksia ja tapahtumia omalla paikkakunnallaan ja tavata kumppaniryhmät yhteisessä seminaarissa. Demokratiahankkeet voivat kestää enintään 18 kuukautta.

Voimaa verkostoitumisesta

Demokratiahankkeet muodostuvat eri ryhmien yhteistyöstä. Hankkeissa on mukana aina vähintään kaksi maata ja kustakin maasta vähintään kaksi erilaista ryhmää. Osallistujana voi olla yleishyödyllinen organisaatio, paikallinen tai alueellinen julkinen taho (kuten kunta) tai nuorten vapaa ryhmä.Ryhmien tulee olla toisistaan hallinnollisesti ja taloudelllisesti riippumattomia.

Nuorten demokratiahankkeissa on mukana vähintään 16 nuorta. Nuoret voivat olla 13–30-vuotiaita. Hankkeissa voi olla mukana myös päättäjiä ja asiantuntijoita.

Lisätietoja

Hilma Ruokolainen