Kuva: Lukia Yang

Esittelyssä CIMOn Shanghain toimisto –
Lukia Yang luo siltoja kahden kulttuurin välillä

CIMOn Shanghain toimipiste on auttanut suomalaisia korkeakouluja solmimaan suhteita kiinalaiskorkeakouluihin ja vahvistamaan jalansijaa Kiinassa jo vuodesta 2009 lähtien.

Vuosien saatossa tehtävät ovat jonkin verran muuttuneet – alkuvuosina painopiste oli olemassa olevien suhteiden vahvistamisessa ja uusien luomisessa sekä opiskelija-, opettaja-, ja tutkijaliikkuvuuden edistämisessä. Tehtävät ovat sittemmin laajentuneet mm. Suomen edustamiseen messuilla ja viime vuosina myös suomalaisten korkeakoulujen koulutusvientialoitteiden edistämiseen Kiinassa.

Korkeakoulukumppanien etsintää, taustaselvityksiä ja koulutusvientiä

Kontaktien luominen kiinalaisiin korkeakouluihin ja sopivien korkeakoulupartnereiden etsiminen suomalaisille korkeakouluille on edelleen merkittävä osa toimintaa, kertoo Shanghain toimipisteestä vastaava Lukia Yang:“Tavanomaisin yhteydenotto liittyy pyyntöön etsiä partnereita suomalaisille korkeakouluille Kiinasta, jossa on yli 2 000 korkeakoulua. Teen esimerkiksi taustaselvityksiä, joiden perustella ehdotan suomalaiselle korkeakoululle sopivia kumppaneita.”

Suomalaisten korkeakoulujen pyrkimykset koulutusosaamisen vientiin näkyvät myös Shanghain toimistossa. ”Erityisesti viime vuoden aikana on tullut huomattavasti aiempaa enemmän toimeksiantoja, jotka liittyvät koulutusvientiin. Alkuvuosina suomalaisten korkeakoulujen aloitteet liittyivät lähes yksinomaan vastavuoroisten vaihto-ohjelmien tai tutkimusyhteistyön rakentamiseen”.

”Nyt yhä useammin etsitään mahdollisuuksia viedä koulutukseen liittyvää osaamista Kiinaan”, kertoo Yang, joka auttaa parhaansa mukaan kartoittamalla sopivia yhteistyötahoja ja taustatukea antavia organisaatiosta ja instituutioita Kiinassa. Yangin mukaan Kiinan valtio näkee tällä hetkellä Suomen yhtenä merkittävimmistä koulutusyhteistyökumppanina Kiinalle Australian ohella.

Suomi tunnetuksi korkeakoulumaana

Tärkeimmäksi tehtäväkseen Lukia Yang kokee suomalaisen korkeakoulutuksen ja korkeakoulujen tunnetuksi tekemisen Kiinassa. Sen ohella Suomea ylipäätään on tehtävä näkyvämmäksi Kiinassa.

”Suomi tai suomalaiset korkeakoulut eivät ole monille kiinalaisille tuttuja, mutta Suomen tunnettuus Kiinassa on viime vuosina kasvanut. Suomalaiset korkeakoulut ovat saaneet näkyvyyttä Kiinassa järjestettyjen tapahtumien, kuten vuoden 2010 järjestetyn maailmannäyttelyn Suomi-paviljongissa järjestetyn korkeakoulutapahtuman ja Fudan yliopiston Nordic Centressä järjestetyn korkeakoulutuksen ja työelämän Suomi-päivän ja Radical Design Weekin ansiosta”, kertoo Yang. Myös säännöllinen osallistuminen Kiinan tärkeimmille koulutusmessuille on lisännyt näkyvyyttä.

Työsarkaa on kuitenkin vielä jäljellä. ”Vaikka suomalaiset korkeakoulut ovat nykyään huomattavasti paremmin esillä Kiinassa kuin koskaan aiemmin, on vielä pitkä matka siihen että suomalaiset korkeakoulut ja niiden koulutuksen laatu tunnistettaisiin Kiinassa laajemmin”, Yang pohtii.

Neuvontaa ja yhteyksien luomista

Mielenkiintoisinta ja samalla haasteellisinta on Lukia Yangin mielestä se, että hän saa työssään luoda yhteisymmärrystä ja toimia eräänlaisena sillanrakentajana kahden täysin erilaisen kulttuurikontekstin välillä – aina kesään 2015, johon asti toimistolla on sopimus.

”Shanghain toimipiste on suomalaisten korkeakoulujen yhteys- ja neuvontapiste, johon voi ottaa yhteyttä aina, kun ei tiedä miten edetä Kiinassa”, Yang kehottaa. Tarvittaessa hän etsii oikeita yhteistyötahoja joko Shanghain suomalaisyhteisön muiden toimijoiden, kuten TEKESin, Finpron tai Finnoden piiristä tai muualta Kiinasta. ”Autan mielelläni ja olen aina kovin iloinen nähdessäni konkreettisesti, että yhteistyöllä saavutetaan hienoja tuloksia”.

(Teksti: Sofia Lähdeniemi)

Ms. Lukia Yang
Project Manager
CIMO Higher Education and Research
Support Office
Finchi Innovation Centre, Shanghai
690 Bi Bo Road
Rm401-402, #2 BLDG
Zhangjiang Hi-Tech Park
Shanghai 201203

lukia.yang(at)oph.fi
puh. (+86) 21 6104 2242