Korkeakoulutus
CIMO rahoittaa ja tukee korkeakoulujen kansainvälistä koulutusyhteistyötä. CIMOlla on Euroopan unionin rahoituksella sekä pohjoismaisella ja kansallisella rahoituksella toimivia ohjelmia korkeakouluille, apurahaohjelmia yksilöille sekä erilaisia tukimuotoja Suomen kielen ja kulttuurin opetuksen edistämiseksi ulkomaisissa yliopistoissa.
Ohjelmissa tuetaan mm. opiskelija- ja harjoittelijaliikkuvuutta, korkeakouluopettajien liikkuvuutta, eri alojen intensiivi- tai kesäkursseja ja kansainvälisiä hankkeita sekä myönnetään apurahoja jatko-opiskeluun. Tukimuodot vaihtelevat ohjelmittain.
EU-rahoituksella tuetaan eurooppalaista yhteistyötä. Pohjoismaiseen yhteistyöhön on oma rahoituksensa. Kansallisin varoin tuetaan erityisesti yhteistyötä ulkoeurooppalaisten maiden kanssa painopisteen ollessa kehitysmaissa, Venäjällä ja Aasiassa, erityisesti Kiinassa. Suomen kielen ja kulttuurin opetuspisteiden verkosto on maantieteellisesti kaikkein laajin.
CIMO tekee suomalaista korkeakoulutusta ja opiskelumahdollisuuksia Suomessa tunnetuksi maailmalla. Tähän toimintaan kuuluvat mm. Study in Finland -verkkopalvelu, messuyhteistyö, julkaisut ja alumni-uutiskirje.
CIMOlla on toimipiste Kiinassa suomalaisten ja kiinalaisten korkeakoulujen yhteistyön edistämiseksi.
Toiminnan muodot
CIMOn toiminnalle korkeakoulusektorilla antaa suuntaa kansallinen korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009-2015.
Korkeakoulujen kansainvälisen yhteistyön ohjelmissa yhteistyökumppanina on korkeakoulu tai korkeakoulujen muodostama verkosto. Tällaisia ohjelmia ovat mm. Erasmus, Nordplus, FIRST, Erasmus Mundus, Tempus, north2north, North-South-South Higher Education Institution Network Programme ja Higher Education Institutions Institutional Cooperation Instrument (HEI ICI).
Ohjelmissa voidaan tukea mm. laajamittaista opiskelija- ja opettajavaihtoa, intensiivikurssien järjestämistä, hankkeita opetussuunnitelmien tai yhteistutkintojen kehittämiseksi, tai kohdemaiden korkeakoulujen kapasiteetin vahvistamista eri tavoin. Erasmus-ohjelmaan kuuluu myös toimenpiteitä Bolognan prosessin edistämiseksi.
Harjoittelun ja jatko-opiskelun ohjelmissa tukea myönnetään yksilöille. CIMOlla on lukuisia apurahaohjelmia ja tukitoimenpiteitä korkeakouluopiskelijoille kansainväliseen harjoitteluun tai jatko-opiskeluun ulkomailla, tai ulkomaalaisille Suomessa. Ohjelmien maantieteellinen kattavuus on monipuolinen ja painopiste Euroopan ulkopuolella. Kokonaisuuteen kuuluvat myös virkamiesvaihdon, YK:n apulaisasiantuntija (JPO) - ja EU:n Nuoret asiantuntijat (JPD) -ohjelmat.
CIMOn tukee ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opetusta tarjoamalla yliopistoille mm. asiantuntija-apua, taloudellista tukea ja oppimateriaalilahjoituksia. Lisäksi lähetetään vierailevia lehtoreita, professoreita ja harjoittelijoita Suomesta. Opettajille järjestetään säännöllisesti opintopäiviä. Opiskelijoille on tarjolla kesäkursseja, verkkokursseja sekä apuraha- ja harjoitteluohjelmia. Neuvoa antavana elimenä toimii Ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opintojen asiantuntijaryhmä.
Seminaarit ja koulutukset
CIMO järjestää itsenäisesti tai yhteistyössä korkeakoulujen kanssa vuosittain useita kansallisia ja kansainvälisiä koulutus-, tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia toimintaansa liittyen. Alan suurin vuosittainen tapahtuma on korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät.
Uutiskirje
Ajankohtaista korkeakoulutuksen kansainvälistymisestä on CIMOn uutis- ja ajankohtaiskooste korkeakouluille. Sähköpostina lähetettävä uutiskirje kokoaa uusimmat uutiset ja ajankohtaiset asiat CIMOsta sekä kertoo myös laajemmin korkeakoulutuksen kansainvälistymisestä, esimerkiksi muiden organisaatioiden tuottamista selvityksistä tai seminaareista. Uutiskirje lähetetään Campo- ja Cimeoni-sähköpostilistojen jäsenille sekä sen erikseen tilanneille.
Tutustu
Tilaa
Pysy kuulolla!
CIMOlla on korkeakouluyhteistyön ohjelmista tiedottamiseen useita sähköpostilistoja. Lisäksi voit seurata korkeakoulusuutisia uutisvirran (RSS) kautta.
Korkeakoulutuksen uutisvirta:
http://www.cimo.fi/RSS/fi/101/1/ajankohtaista/korkeakoulutus
Ota yhteyttä