Satu Ryynänen: Ensin tuli oivallus maailman moninaisuudesta
Satu Ryynänen aloitti määrätietoisen kansainvälistymisen EVS-vapaaehtoisena saksalaisessa pikkukaupungissa 19-vuotiaana. Lukuisiin vaihto-ohjelmiin osallistuminen on muovannut ujosta koulutytöstä maailmankansalaisen. Nuori sosiologi tahtoo kansainväliselle uralle.
– Olen sikäli poikkeava, että olen aina halunnut kansainvälistyä, Kouvolassa kasvanut Satu Ryynänen naurahtaa.
29-vuotias yhteiskuntatieteilijä on osallistunut lukuisiin vaihto-ohjelmiin ja matkustanut laajalti. Tällä hetkellä Satu työskentelee ulkoministeriön viestintäyksikössä ja suunnittelee kansainvälistä uraa. Muun muassa YK kiinnostaisi työpaikkana. Myös ihmiskauppaa koskevan väitöskirjan tekeminen kimmeltää mielessä.
Aluksi Annabergiin
Pian ylioppilaaksi päästyään Satu pakkasi matkalaukkunsa ja suuntasi EVS-vapaaehtoiseksi (European Voluntary Service) Saksan Annabergiin. Taustaorganisaationa toimi Kouvolan seurakunta. Hän teki puoli vuotta vapaaehtoistyötä itäsaksalaisen pikkukaupungin nuorisotalolla ja oppi puhumaan sujuvaa saksaa.
– Tutustuin lukuisiin erilaisiin nuoriin, esimerkiksi erääseen uusnatsiin, joka aikansa kanssani keskusteltuaan huomasi, ettei hänellä ole perusteita ajatuksilleen ja luopui ideologiastaan.
Satua puolestaan alkoi kiinnostaa kansallismielisyys, josta hän myöhemmin teki sosiologian gradunsa Tampereen yliopistoon. Hänelle myös kirkastui, että hän haluaa nuorisotyön ja kansainvälisen politiikan sivuaineikseen.
Ensimmäinen ulkomaankokemus antoi Ryynäselle käsityksen maailman moninaisuudesta. – Opin, ettei ole vain yhtä tapaa katsoa asioita, kuten Suomessa helposti ajatellaan.
Takaisin Saksaan, seitsemään seminaariin
Suomeen palattuaan Satu aloitti yliopisto-opinnot. Seuraavana vuonna hän palasi Saksaan keräämään materiaalia maahanmuuttajataustaisista nuorista kertovaa valokuvanäyttelyä ja verkkosivuja varten. Projekti toteutui EU:n nuoriso-ohjelman (nykyisin EU:n Nuorisotoimintaohjelma Youth in Action) Paluu tulevaisuuteen -alaohjelman kautta.
Asia johti seuraavaan. Maahanmuuttajakysymys kulki mukana halki yliopisto-opintojen. Verkkosivujen tekeminen taas auttoi saamaan nykyisen työpaikan. Into nähdä maailmaa kasvoi kaiken aikaa.
Vuosina 2002-2007 Satu osallistui yhteensä seitsemään EU:n nuoriso-ohjelman ryhmätapaamiseen Espanjassa, Georgiassa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa ja Suomessa. Kaveripiiri laajeni ja kansainvälistyi. Sosiaaliset taidot karttuivat.
Espanjaan opiskelemaan, korkeakouluharjoitteluun Meksikoon
Vuonna 2007 tuli Erasmus-ohjelman vuoro. Satu suuntasi Granadan yliopistoon, jossa opiskeli espanjaa ja kansainvälistä oikeutta. – Huomasin, että kansainvälisyys ja laajakatseisuus olivat jo osa arkeani, toisin kuin ensimmäistä kertaa vaihdossa oleville.
Granadassa Satu oppi espanjan kielen. Se auttoi pääsemään korkeakouluharjoittelijaksi Suomen Meksikon suurlähetystöön.
Kun opinnot Tampereen yliopistossa olivat lopputyötä vaille valmiit, Ryynänen lähti Pohjois-Irlantiin keräämään gradunsa materiaalia. Valmistuttuaan hän teki vuoden töitä ja matkusti jälleen.
Ihmisoikeusinstituuttiin Argentiinaan
CIMOn harjoitteluohjelma vei nuoren sosiologin harjoittelemaan argentiinalaiseen ihmisoikeusinstituuttiin.
Cordobassa vietetyt kolme kuukautta antoivat ammatillisesti paljon ja opettivat ymmärtämään argentiinalaista yhteiskuntaa. Tutkijoiden yhteiskunnallinen sitoutuneisuus ja Argentiinan vahva kansalaisyhteiskunta tekivät vaikutuksen.
Satu työskenteli tasa-arvon tutkijoiden kanssa: vieraili naisvankien luona ja teki etnografista tutkimusta poliisin toimista jalkapallo-otteluissa. Hän myös aloitti oman tutkimuksen ihmiskaupasta.
Suomessa ja maailmalla
– Pystyn nykyisin vaihtamaan maata ja kulttuuria helposti. Helsingissäkin puolet kavereistani on ulkomaalaisia, Ryynänen hymähtää.
Hän toivoo voivansa joskus palata Argentiinaan jatkamaan ihmiskauppatutkimustaan, mutta levähtää nyt mielellään hetken Suomessa. – Täällä saa olla hiljaa. Kaukana oleminen on opettanut näkemään lähelle.